Brunila Marjut

Brunila_lores

Littoisissa asuva Marjut Brunila (s.1963) on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja.

 

 

Kirjailijahaastattelu

Olen asunut Turussa miltei koko ikäni. Ennen kouluikää muutin lapsuudenperheeni kanssa Turun ydinkeskustaan, missä leikkipaikan virkaa toimitti pieni piha, jossa oli keinut ja liukumäki, sekä suuri autojen parkkipaikka, joka iltaisin tyhjeni autoista. Lapsuuden leikkini olivat mielikuvitusleikkejä pihakavereideni kanssa. Aku Ankan seikkailut leikittiin uusiksi, minä olin Mikki ja pihakaverini Hessu. Leikimme myös erilaisia vakoojaleikkejä ja opettelimme morsetusta taskulampuilla. Minä perustin serkkupoikani kanssa Etsivätoimisto Vilkku& Välkyn, joka seuraili ”epäilyttäviä ihmisiä” Turun keskustassa. Kesämökillä rakensimme isäni avustuksella puumajan sekä merirosvolautan, joissa pidimme salaisia kokouksia.

Äitini luki minulle varhaislapsuudessa paljon satuja ja tarinoita, jotka ovat ruokkineet mielikuvitustani. Heti lukemaan opittuani aloin ahmia Enid Blytonin Viisikko-, Sos- ja Salaisuus-sarjojen kirjoja. Minusta piti alakouluikäisenä käyttää jopa nimeä Pauli Viisikon poikatytön mukaan. Ensimmäisen ”kirjani” – Viisikko-kopion – kirjoitin 9-vuotiaana eräänä iltana, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Uskon, että kirjailijahaaveeni puski jo silloin pintaan. Tarinoiden keksiminen oli minusta hauskaa.

Lapsuuden mielikuvitusleikit jatkuvat minulla nyt aikuisena kirjoittaessani. Asun nykyisin Turun kupeessa Littoisten Verkatehtaalla, jonka historiallinen miljöö on tarinoiden aarreaitta. Se innosti minut keksimään tarinan, josta esikoisteokseni kertoo.

Kirjani Immu ja torninvartijat päähenkilö on 11-vuotias Ilmari, joka koulun kevätretkellä löytää arvoituksellisen pullopostin Littoistenjärven rannalta. Pullopostin viesti vie Ilmarin Littoisten Verkatehtaalle, missä hän tapaa Klaanin, johon kuuluu Ilmarin ikäinen Lotta, 8-vuotias Lukas, joukon johtaja 14-vuotias Niko sekä tämän Ritva-koira, joka ei murise eikä hauku.

Yksinäinen Ilmari pääsee salaseuran jäseneksi ja alkaa käyttää itsestään nimeä Immu. Hän ratkaisee uusien ystäviensä kanssa varastettujen polkupyörien arvoituksen. Immu ja Lotta törmäävät kummitustyttöön, jonka salaisuuden jäljille he pääsevät Immun puhuvan kissan Figaron avustuksella. Kirja kuvaa seikkailujen lomassa erilaisista lähtökohdista olevien lasten ystävyyttä ja sen merkitystä.

Toimin luokanopettajana yli 20 vuotta, mikä soi minulle paraatipaikan ihmetellä lasten ja varhaisnuorten elämää. Myös Toimiminen MLL:n vapaaehtoisena tukihenkilönä kymmenisen vuotta on opettanut minua. Lapsuus 2000-luvulla on aivan toista kuin 1970-luvulla, jolloin vielä vähäiset lelut ja mielikuvitusleikit riittivät. Toivoisinkin jokaiselle lapselle vähemmän tavaroita ja enemmän aikaa perheen ja pihakavereiden seurassa.

Elämä on tarina, jokaisen tarina on erilainen. Kirjoittaminen on minulle tapa selvitellä ajatuksiani ja tutkia elämää eri näkökulmista. Kirjoitusprosessi on yhtä kiehtovaa kuin lapsuuteni mielikuvitusleikit. Ajatukseni lentävät ja sanani juoksevat keksiessäni uutta tarinaa, sen miljöötä ja henkilöitä. Teen myös taustatutkimusta, piirtelen karttoja, luen netistä artikkeleita ja käyn tutkimassa seutua, josta kirjoitan. Hamstraan karttoja ja esitteitä. Suurin työ on kielen ja tarinan korjaaminen, yhä uudestaan kirjoittaminen ja yksityiskohtien parantelu. Se vaatii kärsivällisyyttä, tunteja, päiviä, viikkoja.

Jotta voisi kirjoittaa, täytyy myös lukea. Lempikirjailijoitani ovat useat suomalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat. Olen aina janonnut seikkailuja ja niitä myös luen. Lukijakunnalleni toivon jännittäviä hetkiä kirjan parissa. Ehkäpä jotkut heistä innostuvat mielikuvitusleikeistä ja perustavat oman salaseuransa.

Tulevaisuudensuunnitelmissani on kehittyä kirjailijana, oppia kirjoittamaan yhä paremmin. Olen nyt mielestäni ”Aapisen alussa” ja haluan oppia sen kaikki äänteet ja kirjaimet. Tällä hetkellä kirjoitan Immun seikkailuille jatkoa.