Eerola Eero

Kuvaa ei ole asetettu

Eero Eerola on Keski-Suomessa asuva metsästäjä ja kalastaja ja teoreetikko. Aiemmin hän on kirjoittanut kaksi teoreettisen filosofian alaan kuuluvaa kirjaa.

on Keski-Suomessa asuva metsästäjä ja kalastaja ja teoreetikko. Aiemmin hän on kirjoittanut kaksi teoreettisen filosofian alaan kuuluvaa kirjaa.

 


 

Kirjailijahaastattelu / 2018

 

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Kirjoittaminen on työtä, jota voi tehdä yksin. Olen parhaimmillani, kun saan puuhailla ilman häiriöitä ikiomien projektieni kimpussa. Erilaisissa työyhteisöissä minä vain hermostun ja rupean alisuorittamaan. Joten kirjoittaminen on näitä premissejä ajatellen aika luonteva vaihtoehto. On toki muitakin.

 

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Minulla on kirjoittamisessa useampia linjoja, joita koetan pitää hengissä, ja aiheet tulevat eri tietenkin lähteistä. Esimerkiksi ensimmäisessä kirjassani esitin ratkaisun induktion loogiseen ongelmaan, ja se oli puhtaasti teoreettinen/tieteellinen työ, ja toisaalta tämä eräkirjallisuusjuttu on taas ihan eri asia. Mutta eräkirjoihin saan aiheet yksinkertaisesti siitä, että käyn vähintäänkin viikoittain metsällä tai kalassa, yleensä useammin. Ja näissä puuhissa yleensä tapahtuu kaikenlaista.

 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Minä kirjoitan ”pahan olon kanssa”. Se on minulle työrukkanen. Kirjoitan siis ensin asian jollakin tavalla ja tutkin sitten, mitä olen saanut aikaiseksi ja totean, että se on laadutonta roskaa. Sitä on korjattava ja ajateltava uudestaan ja korjaan ja ajattelen niin kauan, että paha olo ja syytökset typeryydestä häviävät. Se on merkki siitä, että teksti alkaa olla suurin piirtein kunnossa. – Tätä se sitten on koko ajan; en osaa tuota prosessia muutenkaan luonnehtia.

 

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Se on työtä. Ei mitään muuta.

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Koetan pitää eri kirjoituslinjojani hengissä.

 

Minkälainen lukija itse olet? 
Luen nykyään historiaa, elämänkertoja ja dokumentteja. Romaanikirjallisuus tahtoo jäädä tänä päivänä vähemmälle huomiolle ja dekkareita en ole koskaan lukenut. Suosikkikirjailijoita on paljonkin, esimerkiksi Wodehouse on mainio, ja Hasekin Sotamies Svejk on oikein mestariteos. (Vanhempi suomennos on paljon parempi uudempi.) On myös tuntemattomampia kirjailijoita, joista pidän. Esimerkiksi Peter Freuchenin Nuoruuteni Grönlannissa on yksi parhaita kirjoja, joita olen koskaan lukenut.