Eronen Annika

Annika_Eronen_lores

Annika Eronen (s.1977) on lempääläinen vapaa toimittaja, joka on opiskellut maisteriksi Tampereen yliopistossa pääaineenaan filosofia. Kaivo on Erosen esikoisteos ja Hannu Savolaisen tutkimuksista kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa.



 

Kirjailijahaastattelu, joulukuu 2016

 

Veljeni raivasi tietä edelläni, tiedän sen nyt. Seurasin uteliaana, kun hän meni kouluun, sai ensimmäiset kotitehtävänsä, solmi ensimmäisten luistimiensa nauhat  – ja toi kotiin kirjoja Hämeenlinnan pienestä sivukirjastosta. ”Tripodien aika” oli yksi hänen suosikeistaan.

Meissä oli paljon samaa, mutta yhdessä asiassa olimme erilaisia: hän oli sosiaalinen ja tykätty, minä yksinäinen ja hiljainen.

Myöhemmin osat kääntyivät päälaelleen: veljestäni tuli meistä kahdesta se syrjään vetäytyvämpi, kun taas itse nautin ravintolailloista ja filosofisista keskusteluista viinilasin ääressä ystävieni kanssa.

Kun veljeni yllättäen menehtyi 35-vuotiaana, menetin ainoan sisarukseni ja samalla minusta tuntui kuin osa minuakin olisi kuollut.

Kuitenkin juuri veljeni kuolema oli se tragedia, joka sai minut kirjoittamaan vimmaisesti ja päättämään, että halusin kirjailijaksi. Kirjoittamalla olen aina voinut ilmaista itseäni paremmin kuin puhumalla, nautin uusien sanojen keksimisestä ja tarinoiden maailmasta. Samanlainen olen ollut jo pienenä, kirjoittaminen on pelastanut minut kaikin mahdollisin tavoin monia kertoja.

Esikoisteostani kehittelin seitsemän vuotta. Aivan alussa oli vain kaivo, johon liittyi jotakin pahaa… Kirjoitin romaanin lopulta noin puolessa vuodessa, eikä kirjoittaminen ole koskaan tuntunut yhtä helpolta ja itsestään selvältä kuin silloin.  

Päähenkilöstä, rikoskomisario Hannu Savolaisesta, tuli kirjoittamisen aikana fiktiivinen ystäväni. Hänessä on monia puolia, joita muutenkin ihailen: kyky ymmärtää monenlaisia ihmisiä ja olla nostamatta itseään muiden yläpuolelle.

Romaanini kertoo murhasta, jolle ei aluksi tunnu löytyvän mitään järjellistä motiivia eikä tekijää. Järjestelmällisellä työllä Savolainen kuitenkin lähestyy totuutta ja samalla hänen oma elämänsä mullistuu.

Kirjoittaminen on minusta kovaa työtä, se vaatii ennen kaikkea hyviä istumalihaksia. Toisaalta kirjoitustyö on raakaversiovaiheessa myös jollakin tavalla mystistä: koetan ottaa selvää, mitä henkilöiden maailmassa tapahtuu, juttelen heidän kanssaan ja seuraan sivusta heidän toimiaan. Usein kirjassa tapahtuvat asiat paljastuvat minulle joko niin, että vain alan kirjoittaa tarinaa eteenpäin tai sitten niin, että makoilen sohvalla ja yhtäkkiä saan oivalluksen siitä, miten asiat tulevat etenemään.

Kirjoittaminen on minulle intohimo ja kutsumus, joka on kantanut vaikeiden aikojen yli. Samalla se on keino kertoa ihmisille, kuka minä lopulta olen, miten ajattelen ja mikä on minulle tärkeää.

Rakastan myös kirjallisuutta, lempikirjojani ovat John SteinbeckinHiiriä ja ihmisiä”, Yasunari KawabatanVuoden jyly”, Boris VasiljevinEi kaatuneiden luettelossa” ja Khaled HosseininTuhat loistavaa aurinkoa”. Arvostan myös suuresti Herta Müllerin teoksia – sekä tietenkin Agatha Christien rikosromaaneja. Lisäksi Sari PeltoniemenKissataksi” ja Kirsti KurosenVäärää verta” ovat suosikkejani.

Toivon, että kirjani saa lukijan miettimään hyvää elämää, erilaisia valintoja ja niiden seurauksia.

 

Valokuva: Senja Kääriäinen