Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Kähkönen Mika

kahkonen_mika_web

Joensuulainen kirjailija Mika Kähkönen tekee päivätyötään sairaalan päivystyspoliklinikalla lääkintävahtimestarina. Pitkäaikainen työskentely elämän ja kuolemankin näköalapaikalla, kolme tytärtä sekä avovaimo ovat kirjoittamisen lisäksi hänen tärkeintä pääomaansa.

 



 

Kirjailijahaastattelu / 2018

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Ensin oli vilkas mielikuvitus. Sitten tuli lukeminen, mutta tätä häiritsi vilkas mielikuvitus – opin nimittäin lukemaan varsinaisesti vasta toisella luokalla. 10-vuotiaana valittelin isälleni, ettei ollut lukemista. Hän tarjosi Ken Follettin Neulansilmää, joka veikin sitten mennessään.

Kasvoin Stephen Kingin kirjojen kanssa. Mielessä kyti halu luoda jotain vastaavaa. Innokkuuteni ei sytyttänyt äidinkielen opettajaa. Kerta toisensa jälkeen jäi hengentuotteeni ilman erityismainintoja. 30 ikävuoden tienoilla päätin ihan oikeasti kokeilla mihin pystyn. Tavallaan oireettomana säilynyt tauti aktivoitui. Vauhtia otin Oriveden opiston luovan kirjoittamisen kurssilta Liisa Enwaldin ohjaamana. Kannustavan palautteen ja arvokkaiden oppien rohkaisemana ryhdyin toimeen.

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Kirjoittamisen aiheet tulevat omasta elämästä, tiedotusvälineistä, uutisista, tapahtumista ympärilläni ja puhtaasti mielikuvituksesta. On vähän kulahtanutta sanoa, että jokin asia jää vaivaamaan, eikä se jätä rauhaan ennen kuin tulee kirjoitetuksi - silti se totta. Tärkein kysymys on: entä jos. Sen avulla arkisenkin asian saa käännettyä ylösalaisin, paisuteltua uusiin mittasuhteisiin ja vääristeltyä, niin ettei alkuperäistä lopulta edes tunnista. Tuunattua todellisuutta.

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Kroonikon ideahan tuli tosielämästä. Paiholan mielisairaala lakkautettiin kesällä 2016 ja sen toiminnat siirrettiin keskussairaalan yhteyteen. Mukana tuli sairaalan museo. Kehittyi ajatus pitkäaikaispotilaasta, murhamiehestä, joka pitää museoesineitä kirottuina. Niitä ei saa siirtää. Muuton jälkeen alkaa tapahtumaketju. Antiikkivälineitä katoaa, puolustuskyvytön nainen joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi, ihmisiä kuolee. Kaikilla kuolonuhreilla on yhteys vanhaan sairaalaan. Toteuttaako kroonikko itse kirousta? Sitä ajatellen hän on sopivasti karkuteillä. Mysteeriä selvittää jo edellisessä dekkarissani esiintynyt rikostutkija Kari Jontka.

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Ihan ensimmäiseksi tapahtuu ”älynvälähdys”. Näen yksittäisen asian takana tarinan. Kirjaan sen ylös ja jo tässä vaiheessa se lähtee paisumaan ja muuntuu karkeaksi rungoksi, tavallaan torsoksi. Tärkeimmät henkilöhahmot esittäytyvät ja muodostan heistä ensivaikutelman. Tiedän heistä jotain, mutta en kaikkea. Itse kirjoitusprosessi etenee vuorottelemalla: hahmottelu, lähdemateriaali, raakateksti, hahmottelu. kirjoituspöydältä löytyy luonnosvihko, korttipakallinen tapahtuma-, elementti- ja kysymyslappuja ja ajatuskarttoja hahmojen yhteydestä toisiinsa.

Eteneekö prosessi yleensä vaivatta?
Ei. Olen huono suunnittelija. Monet kerrat kirjoitan itseni pussiin. Oikeastaan en edes pidä liiasta suunnittelusta, vaan prosessi etenee vaistonvaraisesti. Haluan säilyttää joitain yllätyksiä itsellenikin, olenhan kuitenkin samaan aikaan lukija. Näin tuumii muuten myös Stephen King teoksessaan ”Kirjoittamisesta – ajatuksia leipätyöstä”. Vasta jälkikäteen on aika syvemmälle analyysille. Vielä silloinkaan ei ole myöhäistä muutoksille. Aina niitä tulee. Kirjoittaminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua. Ensin niitä pitää tietysti saada aikaiseksi – mieluiten henkilöhahmoille, ei itselleen.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on ennen kaikkea haaste, mutta myös intohimo. Pakkomielle, voisi joskus sanoa.  Kaikkivoipuus viehättää. Kirjoittaminen on tapa tutkia ympäröivää maailmaa, ihmisiä ja heidän keskinäisiä suhteita. Lupa leikkiä. Kaikkine osa-alueineen se pitää tuntosarvet herkkinä. Sen avulla saa oikeastakin elämästä enemmän.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Tulevaisuudensuunnitelmat ovat auki. Uuden jutun aloittaminen ei ainakaan ole helpottunut. Rikoskirjallisuuden taso Suomessa on kova. Muista pitää erottua. Lajin lainalaisuudet pitää rikkoa perinteitä kunnioittaen. Miten sitoutua ja uskoa aiheeseen, kun tietää projektin loppuun saattamisen vievän päivätyön rinnalla jopa usean vuoden. Mutta jatkan kirjoittamista, hion tekniikkaa, prosessinhallintaa ja kieltä. Pysyn uteliaana. Annan mielikuvituksen viedä. Matkahan se on tärkein ei päämäärä, sanotaan.

Minkälaisesta kirjallisuudesta itse pidät ja ketkä ovat suosikkikirjailijoitasi?
Laatu on määrää tärkeämpi. Luen viihtyäkseni, oppiakseni ja lähdetarpeeseen. Jo muutaman vuoden olen saanut arvioida dekkarikirjallisuuden uutuuksia Ruumiin kulttuuri -lehdessä. Edelleen olen otettu kunniasta. Samaa toteutan kotisivuillani mikakahkonen.fi.

Suosikkikirjailijoitani ovat jo mainitsemani Stephen King, sekä hänen lisäkseen Thomas Harris, Dean Koontz, Minette Walters, Tess Gerritsen ja edesmennyt Michael Crichton, ihan vain joitain mainitakseni. Suomalaisista haluan nostaa esille kolme Markoa: Kilven, Leinon ja Hautalan. Hemingwayn tuotannossa ihailen ihmissuhteita, Dickensiltä taas lapsikohtaloiden kuvailua. Liikaa jää lukematta. Aika ei vain riitä.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kiitos kaikille, jotka ovat jo tähän saakka tutustuneet kirjoihini, tai muihin tuotoksiini ja olleet tukemassa taipumustani. On ollut mahtavaa olla kirjakauppavierailuilla ja tavata lukijoita henkilökohtaisesti. Mainita pitää myös Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys UKRI:n useat tapahtumat. Lähden tapahtumiin mielelläni. Saa kutsua. Kutsukaa! Ja lukekaa!