Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Koivisto Sesse

koivisto_sesse_lores

Sesse Koivisto on kirjoittanut vuosien myötä syntyneistä omista sekä myös ulkomaalaisten kollegojen eläinkokemuksista useita kirjoja. Tässä kirjassa parhaat tarinat kerrotaan uudelleen, minkä lisäksi tutustutaan muun muassa komodonvaraaneihin, muistellaan rakkaiden eläinystävien myöhempiä vaiheita ja annetaan tietoa niiden luonnonvaraisten lajikumppanien elämästä.

 


 

Sesse Koiviston kirjailijahaastattelu, syksy 2016


Olen Sesse Koivisto, nyt jo yli 80-vuotias. Muutin lapsuuteni Porvoosta Helsinkiin, missä kävin oppikoulun. Opiskelin Helsingin yliopistossa biologiaa ja maantiedettä. Valmistuttuani maisteriksi ja mentyäni naimisiin kurssitoverini Ilkka Koiviston kanssa toimin pari vuotta oppikoulunopettajana. Kun Ilkasta tuli eläintarhanjohtaja, muutimme 36-vuotiaina kolmen lapsemme kanssa Korkeasaaren johtajien vanhaan puuhuvilaan. Asuin siellä 25 vuotta. Ilkka ja minä kirjoitimme yhdessä sekä eläimistä että ihmisistä. Saimme valtion tiedonjulkistamispalkinnon kirjasta Puusta pudonnut, jossa vertasimme ihmisten ja eläinten käyttäytymistä toisiinsa. Julkaisimme yhdessä kuusi kirjaa. Kirjoittaminen tuntui itsestään selvältä. Etenkin villieläimet, joita jouduin olosuhteiden pakosta ottamaan kotihoitoon perheen jäseniksi, suorastaan vaativat niistä kirjoittamista. Elämä niiden kanssa oli ihmeellistä.

Ensimmäinen romaanini Vallesmannin perhe kertoi isäni suvusta. Sain aiheen isoäitini Eufrosyne Tigerin kirjeistä veljelleen Frans Tigerille, joka oli Skansenin kapellimestari Tukholmassa. Isoisäni oli Utsjoen nimismies 1800-luvulla, jolloin siellä asui pysyvästi vain saamelaisia. Kirjassa on myös 1800-luvun ja 1900-luvun alun kulttuurihistoriaa.

Fiktiiviset romaanini perustuvat mielikuvituksen lisäksi omiin kokemuksiini, tapaamiini ihmisiin, yleensä tuntui, että niissä täytyy olla todellisuuspohjaa.

Syksyllä ilmestyvä kahdeskymmenesensimmäinen kirjani Tapiiri sohvapöydän alla kertoo siitä, mitä kaikkea tapahtuu, kun joutuu ottamaan kotiinsa villieläimiä, jotka tarvitsevat hoitoa ympäri vuorokauden. Tuohon aikaan ei eläintarhoissa vielä ollut tähän tarkoitukseen osastoa, joten meidän tai Korkeasaaren eläinlääkärin kotihoitoon ne joutuivat. Osa niistä löytyi luonnosta. Kerron myös sveitsiläisistä kollegista, jotka olivat samassa tilanteessa. Matkustin Sveitsiin haastattelemaan näitä ystäviämme. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut näistä eläimistä kolmessa eri kirjassa. Nyt olen kirjoittanut muistakin ja lisännyt kirjaan faktaa. Opimme hoidokeistamme paljon, Ilkka ja minä eläintieteilijöinä, ja lapsemme Minna, Kimmo ja Aura kasvaessaan niiden sisaruksina.

Aihe romaaniin tai lastenkirjaan tulee mieleen usein jostakin sattumasta, joskus ihan pienestä hetkestä tai näystä. Sen jälkeen alan tutkia juoneen liittyviä asioita, luen vanhoja aikakauslehtiä, käyn arkistoissa. Joskus romaanin henkilöt alkavat toimia itsenäisesti, nousevat esiin voimakkaammin kuin olin tarkoittanut. Erään romaanisarjan jatko-osa minun piti aloittaa vanhan rovastin hautajaisilla, muuten hän olisi väkisin noussut uudessa kirjassa toiseksi päähenkilöksi, ja sitä en halunnut.           

Kirjoittaminen on antanut paljon iloa. Nuorempana jouduin usein puhumaan kirjastoissa, kouluissa ja yhdistyksissä. Oli palkitsevaa tavata lukijoita. Lukijoiden kirjeet ovat valaisseet päiviäni ja säilytän ne aina. Kirjat ovat antaneet minulle uusia ystäviä.

Tulevaisuuden suunnitelmista voin sanoa, että tässä iässä ei tiedä, mitä on edessä. Jos mieleen tule jännittävä aihe, uusi kirja ehkä vielä syntyy.

Luen edelleen oman alani kirjoja. Olen entistä voimakkaammin luonnonsuojelija, minua kauhistuttaa, kuinka vähän politiikassa luonnosta välitetään. Eläimet ovat sydäntäni lähellä, en voi ymmärtää niiden tappamista. Kirjailija Eeva Kilpi on sieluni sisar, jonka kirjoja luen yhä uudestaan. Pidän myös kirjoista, joissa on huumoria. Hienoja klassikkoja voi lukea uudestaan, aina niistä löytää jotain uutta ja kiinnostavaa. Kirjoja lukiessa ei yksinäisyys vaivaa.

Lukijoilleni haluaisin sanoa, että toivon tämän kirjan antavan villeistä eläimistä uutta tietoa, ainakin lämmittävän tunteita niitä kohtaan. Erityisesti haluaisin, että se vähentäisi vihaa ja pelkoa petoeläimiä kohtaan. Pelkään, että susien järjetön vaino saa tämän upean eläimen häviämään Suomesta, se kuuluu metsiimme. Koirahan on perinyt hienoimmat luonteenpiirteensä esivanhemmiltaan susilta.