Koskiniemi Sisko

Koskiniemi_lores_

Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta sosiaalityöntekijänä poliisilaitoksella.

”Sitä ennen olin luullut nähneeni lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Ensimmäisen vuoden aikana selvisi, että olin väärässä.”


Koskiniemi asuu Rovaniemellä ja jatkaa edelleen lastensuojelun parissa.

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Olen viehättävän Airedalen Terrierin yksinhuoltaja Rovaniemeltä. Perheeseeni kuuluu myös muualla asuva aikuinen tytär.
Asun maaseudulla peltojen, metsien ja joen keskellä. Kaikkia niitä tarvitsen. Suurimpia ilojani on kuljeskella mäntykankaalla hiljaisena kesäyönä tai soudella joella koiran istuessa veneen kokassa.

Ammatiltani olen lastensuojelun sosiaalityöntekijä.


Miten sinusta tuli kirjailija?  
Olen kirjoittanut koko ikäni paljon, mutta pöytälaatikkoa pitemmälle ei aiemmin ole kunnianhimoni riittänyt muutamaa koiran rotulehden hupaisaa kertomusta lukuun ottamatta.

Tämän esikoiskirjani aihe oli kuitenkin sellainen, että se minun oli pakko kirjoittaa ja hämmentyneenä huomasin kustantajan puhelun jälkeen – hei, minustahan saattaa tulla kirjailija.

Mistä saat aiheen kirjallesi?
Työstäni. Lastensuojelutapaukset löytyvät etusivuilta silloin, kun huostaanotto on tehty tai sitä ei ole tehty. Asiantuntijoina esiintyvät syystä tai toisesta muut kuin he, jotka lastensuojelun parhaiten tuntevat; sosiaalityöntekijät.

Kääntöpuolesta, mikä on kaikkien näiden etusivun juttujen takana, ei julkisuudessa puhuta. Ja kuitenkin siellä on se kaikkein tärkein, perheiden elämä, vaikeudet, murheet, ilot, ammatti-auttajat, toivo ja toivottomuus.

Perheen sisäinen väkivalta, tuo salattu, vaiettu ja kauhistuttava asia, on aina ilmiönä kiinnostanut minua ja oli selvää, että aihe liittyy olennaisesti kirjaani.

Kerrotko kiteytetysti, mistä esikoiskirjasi kertoo?
Kirjani kertoo lastensuojelun sosiaalityöntekijästä, joka työssään joutuu toimimaan yhteiskunnan määräysten ja asiakkaiden kokeman todellisuuden ristiriitaisessa välimaastossa. Kirjassa seurataan erään perheen ajautumista tilanteeseen, josta ei ole enää ulospääsyä.

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Esikoiskirjani alkoi yhdestä ainoasta kohtauksesta. Se kehittyi tarinaksi, sai rungon ja siirtyi vähitellen tekstiksi. Kirjoittaminen kesti parisen vuotta, muutaman kuukauden välein pyysin arviota Kirjallisuusseuran arvioitsijoilta.

Kirjoittaminen oli välillä työlästä korjaamista, etenkin alussa kritiikki otti koville.

Mutta se oli myös heräämistä aamuyöllä ja hurmioitunutta kirjoittamista, kun oli viimein oivaltanut, miten juuri se kohtaus pitää kirjoittaa.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on minulle iloa ja itsensä toteuttamista. Joskus tulee aiheita, jotka pakottavat minut kirjoittamaan.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Toivon, että pystyn jatkamaan toista, jo aluillaan olevan käsikirjoitustani.  

Koiran rotulehtikin odottaa kovasti uutta juttua!

Minkälainen lukija itse olet?
Olen lukemisesta riippuvainen. Luen aina, kun mahdollista ja melkein mitä kirjallisuutta tahansa. Romaaneja, dekkareita, elämänkertoja menee useita viikossa. Rakkausromaanien ystävä en ole.

Suosikkikirjailijoitani ovat Väinö Linna, Raymond Chandler, Alice Munro, Matti Yrjänä Joensuu, Harper Lee, Arto Paasilinna ja monta kymmentä muuta. Hyviä kirjailijoita ja hyviä kirjoja on onneksi paljon.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Toivon, että lukija saa ainakin välähdyksen siitä todellisuudesta, joka on lööppien takana ja että lukijan mielenkiinto säilyy ensimmäisestä sanasta viimeiseen saakka.