Kostet Jenna

Jenna_Kostet_2019

Jenna Kostet

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi 
Olen Raisiossa asuva, Turusta kotoisin oleva kirjailija. Olen valmistunut Turun yliopistosta pääaineenani kansatiede. Pidän metsistä, rauhallisista ja hiljaisista syysilloista, villasukkien neulomisesta ja vihreästä teestä. Silloin kun en kirjoita, olen töissä museossa, tallilla hoitamassa lainahevostani tai kaitsemassa villiintynyttä puutarhaa kotipihalla.

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Kun olin lapsi, meillä kotona luettiin aina. Luettiin ruokapöydässä, sängyssä, kesämökillä ja arkena. Tarinat ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja oli luontevaa ruveta itse kertomaan tarinoita. Esikoisromaanini julkaistiin vuonna 2014, mutta sitä ennen olin ehtinyt kirjoittaa jo monta tarinaa ja romaanikäsikirjoitusta.

 

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Tarinanalkuja ja ideoita syntyy arjen sattumista. Kansatieteen ja folkloristiikan opinnoista on myös tarttunut mukaan kiinnostus suomalaista mytologiaa kohtaan. Maaginen realismi ja uuskumma ovat lähellä sydäntäni.

 

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Ilon Milli ja pelon Mölli on ensimmäinen lastenkirjani. Se kertoo pelkojen kohtaamisesta ja niiden käsittelystä.

 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Kirjoittamisprosessi on matka tarinan maailmaan. En aina tiedä, miten tarina päättyy, kun aloitan sen. Joskus suunnittelen käsikirjoituksen huolella alusta loppuun saakka, toisinaan annan itselleni luvan heittäytyä tarinan kyytiin ja katsoa minne henkilöhahmot minut johdattavat.

 

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on tapa ymmärtää ympäröivää maailmaa ja kokea tarinan kautta sellaisia asioita, joita en muuten voisi kokea. Kirjoittaminen on palkitsevaa, kirjoittaminen on seikkailua. Vaikka kirjailijuus on introvertin ammatti, olen kirjoittamisen sivuvaikutuksena saanut myös elämääni hienoja ystäviä, joihin en olisi koskaan muuten törmännyt.

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Minulla on aina monta projektia työn alla, enkä ole osannut asettua yhteen genreen, vaan tarinan kohderyhmä ja genre muotoutuvat kirjoitusprosessin edetessä. Tällä hetkellä minulla on työn alla aikuisille suunnattu Turun saaristoon sijoittuva romaani, historiallinen romaanintekele sekä lasten kuvakirja.

 

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kirjoitan satunnaisesti blogia kotisivuillani www.jennakostet.com.