Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Kuronen Kirsti

kuronen_kirsti

Kirsti Kuronen (s. 1966) on lempääläinen kirjailija. Väärää verta on hänen toinen runokokoelmansa. Lisäksi hän on kirjoittanut 12 lasten- ja nuortenkirjaa ja yhden romaanin aikuisille. Hän sai Topelius-palkinnon vuonna 2011 nuortenromaanistaan Piruettiystävyys (Karisto).

Kuronen on aiemmin käsitellyt sairastumisen teemaa romaanissaan Ammeiden aika (Robustos 2013), jonka päähenkilöllä on parantumaton syöpä. Romaania voi pitää Väärää verta -kokoelman sisarteoksena.

Kirsti Kurosen videomuotoinen kirjailijahaastattelu / 13.1.2014


Kirjailijahaastattelu / 10.1.2014

 

Kertoisitko lyhyesti itsestäsi
Olen kirjailija Kirsti Kuronen, asun kotikuusen juurella Lempäälässä, joka on myös synnyinkuntani. Olen kirjoittanut koko joukon lasten- ja nuortenromaaneja ja yhden romaanin aikuisille. Väärää verta on toinen runokokoelmani. Pidän villasukista ja metsästä.

Miten sinusta tuli kirjailija?
Puolivahingossa. Jo pikkulikkana kirjoitin, lähinnä päiväkirjaa ja runoja. Vuonna 2001 kävi niin, että mummuni kuoli, runosiskoni, aina kannustanut ja rohkaissut. Muusani oli mennyt, minä omillani.

Jäin vuorotteluvapaalle, aloin kirjoittaa. Ensin lyriikkaa, siihen eksyin ja upposin. Hetteiköstä noustakseni ryhdyin rustailemaan pojalleni hauskoja tarinoita, joihin luvalla varastin kaikki hänen kommelluksensa. Kiitos ja anteeksi. Vuonna 2004 näki valon esikoiseni Vili Voipio, nuortensarjan ensimmäinen osa, se on omistettu mummulle. Ilo tuli takaisin.

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Olen utelias. Haistelen, maistelen, kuulostelen. Pidän silmät auki.

En ole aihe- enkä juonilähtöinen kirjoittaja; teema ja tarina tulevat perässä, edellä menevät henkilöt, tilanteet ja tunnelmat, tyyli ja kieli. Tahdon kokeilla erilaisia ilmaisutapoja, suomen kieli on siihen mitä parhain väline.

Kerrotko kiteytetysti, mistä uusin kirjasi Väärää verta kertoo?
Väärää verta -kokoelman raakarunot kirjoitin vuonna 2008, kun sain kuulla sairastavani parantumatonta verisyöpää. Runot kertovat tunnelmista heti diagnoosin kuulemisen jälkeen, ihmisten kohtaamisista, peloista, lohdusta. Ajan olemuksesta.     Kirjassa kerron myös kantasoluhoidon vaiheista päivä kerrallaan. Pyrin välittömyyteen, näyttämään kokemukset ilman filtteriä.

Poikkesiko Väärää verta -kirjan kirjoittaminen aiemmista teoksistasi?
Väärää verta on ensimmäinen, ja luultavasti viimeinen, paljaasti omakohtainen teokseni. Kirjoitin parantumattomasti sairaasta naisesta myös Ammeiden ajassa, mutta se on romaani, sen tarinan kehitin ennen kuin oma tautini nosti päätään.

Väärää verta pohjautuu pitkälti sairaalassa vuonna 2008 kirjoittamiini päiväkirjoihin ja runoihin, joihin palasin viimeistellessäni käsikirjoitusta.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Tärkein asia kodin ja läheisten ohessa. Kirjoittaminen on niitä harvoja asioita, joita teen päivittäin. Muita ovat metsässä kävely, nukkuminen, syöminen ja hengittäminen. Muutun äkäiseksi, jos en saa kirjoittaa.

Pidän siitä, että kirjoittaessa kaikki vastuu on itsellä, en voi koskaan syytellä muita.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Että kaikki olisi yhtä hyvää ja mielekästä kuin tähän saakka.

Juuri nyt lyhyt muoto tuntuu luontevimmalta. Pitkän proosan lankojen hallitseminen arveluttaa. Katsotaan.


Millainen lukija olet?
Luen paljon kotimaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta, se on korkeatasoista ja koko ajan uudistuvaa. Runokirjat ja kylpyamme kuuluvat yhteen, ääneen lukeminen. Romaaneissa kiehtovat vähän vinksallaan olevat uppo-oudon ja arkirealismin sekoitukset, esimerkkeinä Sari Peltoniemen Kummat ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta.

Monika Fagerholm on kestosuosikkini, Amerikkalainen tyttö värisytti. Myös Tove Janssonille kumarran syvään.

Runoilijoista muun muassa Catharina Gripenberg, Pauliina Haasjoki, Vilja-Tuulia Huotarinen, Kristiina Wallin ja Johanna Venho tarjoilevat elämyksiä ja samastumispintaa. Jotta en luettelisi pelkkiä naisia, lienee reilua mainita myös Kari Hotakainen, jonka koko tuotanto on tuttu, pidän hänen tavastaan käsitellä isoja asioita maustettuna tilannetajuisella virneellä.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi — erityisesti heille, joita Väärää verta koskettaa?
Jokaisella on oma elämäntilanteensa, en pysty tarjoilemaan yleispäteviä lohtusanoja, mutta olen iloinen, jos niitä löytyy kirjoistani.

Syövässä ei ole mitään erikoista, lähes kaikki tuntevat jonkun sairastuneen. Ehkä Väärää verta kuitenkin antaa vihiä siitä, miltä diagnoosin kuuleminen ja hoidot voivat tuntua. 

Joskus paha vastoinkäyminen on ovi uuteen. Olisi surkeaa jäädä makaamaan sairauteen ja odottaa, milloin ei-toivottu kaveri tunkee taas kylään. Turha ihmetellä, parempi tarttua toimeen, tehdä mitä lystää, ottaa kiinni tilaisuuksista.

Sairastumisen jälkeen olen hypännyt laskuvarjolla, rakentanut leikkimökin, tavannut lunnin Latjabergin kalliojyrkänteellä, tuijottanut hirveä silmiin metsäpolulla, kirjoittanut kaksitoista kirjaa, tarkkaillut villisikoja Etelä-Toscanan maaseudulla, käpertynyt päiväunille, silitellyt ja halaillut, uinut harmaahylkeen kanssa, soutanut saaren ja takaisin...

Toivon runojeni raapaisevan lukijaa, ja puhaltavan haavaan heti perään.