Linna Martti

martti_27

Martti Linna (s.1966) on haminalainen freelancetoimittaja ja kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaanien lisäksi mm. lastenkirja, tietokirjoja ja kolumneja.

Reijo Sudenmaa -sarja:

  • Ahventen valtakunta (2007)
  • Tammikoti (2009)
  • Kuolleita unelmia (2010)
  • Liian iso juttu (2011)
  • Kultainen sääntö (2013)
  • Rakkausarpia (2015)
  • Kasvuaikaa (2017)

 

 Kirjailijahaastattelu / 2018

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Osallistuin vuonna 1992 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) järjestämään Työttömän tarina -kirjoituskilpailuun. Tekstini palkittiin, ja se päätyi myös kilpailuteksteistä koostettuun antologiaan. Hämmästyin saamaani palautetta: olin pystynyt kirjoittamaan auki sitä, miltä työttömänä oleminen tuntui toisestakin ihmisestä. Sen jälkeen olen opetellut kirjoittamista yli 20 vuotta. Jonakin päivänä minä sen vielä osaan.


Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Tarinani lähtökohta on aina ristiriita, konflikti joka ärsyttää tai askarruttaa minua. Minun on ryhdyttävä pohtimaan sitä ja kirjoittamaan sitä auki. Ihmisen elämässä ristiriita aiheuttaa usein jotakin, jonka jälkeen mikään ei ole enää kuten ennen. Näiden konfliktien käsittelemiseen rikosromaani on oiva väline.

Valitettavasti – kirjailijan kannalta onneksi – maailma on täynnä ristiriitoja: rikkaus-köyhyys, viha-rakkaus, ahneus-anteliaisuus ja niin edelleen. Aiheita löytyy käsiteltäväksi sekä ihan jokapäiväisestä elämästä että siitä, mitä maailmalla tapahtuu.

 

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Hämmästyttävän moni ihminen tuntuu elävän tässä maailmassa kaksoiselämää. Minua on aina askarruttanut se, millainen luonne on ihmisellä, joka jaksaa sellaista vuosikausia. Kaksoiselämä voi olla roikkumista kylmenneessä ihmissuhteessa, riippumista sopimattomassa työpaikassa tai itsensä jakamista yhä pienempiin ja pienempiin sirpaleisiin erilaisten haaveiden, toiveiden, tavoitteiden ja vaatimusten keskellä.

Silti, ihmisten kanssa keskustellessa, useat meistä kaipaavat itselleen jonnekin ideaalista ja rauhallista Impivaaraa. Joko fyysisenä paikkana jossakin, tai sitten vaikka vain ihan pienen pienenä loukkona oman päänsä sisällä. Jotakin paikkaa, jossa mikään ei ahdista, jossa kukaan eikä mikään ei häiritse, jossa on vain hyvä olla ihan omana itsenään.

Impivaara edustaa Sudenmaa-sarjassani tämän dilemman pohtimista. Mitä ihmiselle tapahtuu silloin, kun ne huolella pystytetyt kulissit romahtavat? Mistä meille kullekin löytyisi nykymaailmasta se auvoisa Aleksis Kiven Impivaara – vai onko sellaisia enää olemassakaan?

 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Jokaisen kirjani luominen on tähän mennessä kestänyt jotakuinkin kolme vuotta ideasta valmiiksi kirjaksi. Ensin alan miettimään em. ristiriitaa, enkä pääse siitä enää eroon. Syntyy hätäisiä muistiinpanoja ja ajatuksia, kunnes tulee aika ryhtyä tekemään muistiinpanoja ja pohjatöitä.

Kirjan ensimmäinen versio syntyy yleensä nopeasti. Jos minusta tuntuu, että tarina hengittää vielä pienen kirjoitustauon jälkeen, ryhdyn kirjoittamaan toista versiota. Ja kolmatta. Ja neljättä, jos tarvis on. Minulla on myös valitettavan iso kori keräyspaperia varten...

 

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Romaanin julkaiseminen on parhaimmillaan telepaattista ajatusten ja kokemusten vaihtamista sen tulevien lukijoiden kanssa. Uskon, että kirjailija pystyy parhaimmillaankin tekemään vain puolet tarinasta. Sen toisen puolen tekee itse kukin lukija oman elämänkokemuksensa ja mielikuvituksensa voimin. Kuuntelen aina mielenkiinnolla, millaisia yhteisiä jaettuja tarinoita siitä syntyy.

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Kaksi Sudenmaata on tähän mennessä käännetty ranskaksi ja uusia käännöksiäkin on vireillä. Näiden käännösten puitteissa olen saanut vierailla kaksi kertaa suurilla kirjamessuilla Ranskassa, ja maaliskuuksi 2019 sain kutsun Lyonin suurille rikoskirjallisuuteen keskittyneille messuille. On ollut hauska huomata, että perisuomalaisesta tarinaperinteestä oppejaan ammentavat Sudenmaani kiinnostavat myös keskieurooppalaista lukijaa. Ne yhteiset tarinat ja tulkinnat, jotka siitä sekoituksesta syntyvät, ovat kyllä joskus aika huimia!

 

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Sanotaan, että lukeminen kannattaa aina. Olen samaa mieltä. Lukekaa paljon, ja lukekaa paljon erilaisia kirjoja. Niistä – toivottavasti – syntyy se yhteinen maailmankuva edes jollakin tasolla. Sellaista me tarvitsemme tänä päivänä kenties enemmän kuin koskaan.