Piekkari Eija

Eija_Piekkari_2017_lores

Olen kotoisin Hollolasta, Lahden läheltä. Muutamaa vuotta lukuun ottamatta olen aina ollut hollolalainen ja suurimman osan siitä ajasta asunut maalla.

Siksi dekkareissani olen sijoittanut tapahtumat osittain maalaismaisemiin, tutuille paikoille tai miltei tutuille, joskus olen joutunut vähän tietenkin luomaan sitä ympäristöäkin uusiksi, koska kyse on kuitenkin fiktiosta. Tapahtumapaikkoja on tietenkin myös Lahdessa.

Kirjojeni päähenkilö on Kristiina Elo, rikosylikonstaapeli, joka asuu Hollolassa, mutta käy töissä Lahden laitoksella. Krisse harrastaa kansantanssia. Tämä harrastus siksi, että se on ollut minulle rakas harrastus, nykyään kuitenkin vain penkiltä seuraten.

Tarinoissani haluan antaa lukijalle ongelman, murhan, ratkaistavaksi, saada hänet miettimään ratkaisua, pohtimaan ihmissuhteita ja viihtymään tekstin parissa.

 


Kirjailijahaastattelu / 2017

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Hyvä ystäväni menneiltä kirjoittajakursseilta jaksoi kannustaa ja hoputtaa ja hänelle kirjoitin sen ensimmäisen kirjani ajattelemattakaan, että etsisin sille joskus kustantajan. Kirjailijaksi päätin tulla kyllä jo 15-vuotiaana. Aikataulu vähän venyi.

Minkätyyppisiä kirjoja kirjoitat?
Kirjoitan jännityskirjoja, dekkareita, mutta sisällytän niihin kuvausta ihmissuhteista ja maalaiselämästä. Osittain liikutaan myös kaupungissa. Tekstissäni pyrin siihen, että lukija haluaa lukea eteenpäin, jokin vetää, jokin ongelma, tapahtuma tms.

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Joskus jonkun ihmisen puheista, lauseista, jotka kuulen ohimennen. Joskus mietin jonkun ihmisen käytöstä ja rakennan siitä kirjaan tarvitsemani ihmisen ja ongelmat hänen ympärilleen.

Miten kirjojesi kirjoittamisprosessi etenee?
Ensin kirjaan luvuittain tapahtumat paperille. Sitten annan sen paperin olla rauhassa ja annan asian kypsyä päässäni. Kun se on kypsä, se tulee ulos ja pakottaa istumaan koneen viereen. Mutta en kirjoita pakonomaisesti, vaan mietin joskus päiväkausia, miten sen ja sen asian kuvaan. Sitten kun se on jonkinlaisissa raameissa päässäni, alan kirjoittaa ja katsella sitä lauseina paperilla. Silloin moni asia vielä muuttuu.

Eteneekö prosessi yleensä vaivatta?
Ei. Joskus on pakko kirjoittaa väkisin ennen kuin pää herää ja kunnon miettiminen alkaa.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Se on samaa luomisen iloa kuin öljyvärimaalaus. Aina joskus saa onnistumaan ja aina joskus joutuu tekemään moneen kertaan. Mutta jotain syntyy. Siitä jostain voi yrittää eteenpäin, kun näkee sen virheet. Ilo on lopussa. Käden jälki.

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Uusin kirjani Musta matkalaukku alkaa rikosylikonstaapeli Kristiina Elon herätessä oudosta paikasta ja outo mies vieressään. Hänellä menee kauan siihen, että herää kunnolla ja alkaa pohtia, mitä on tapahtunut. Krissen vyöhyketerapeutti on kadonnut, mutta vaikuttaa siltä, että hän on lähtenyt tieten tahtoen. Vähitellen paljastuu seikkoja, jotka todistavat päinvastaista. Krisse kokee uusia järkytyksiä ja samalla hän joutuu miettimään, miten hänellä on oikeus poliisina toimia.


Jatkuuko sarja, mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmat?
Sarja jatkuu. Niin monet sanovat eri tilaisuuksissa, että älä nyt vaan jätä Krissen elämää kesken.

Minkälainen lukija itse olet?
Olen kaikkiruokainen, mutta eniten ehkä viehättää rikoskirjallisuus, esim. Mary Higgins Clark. Paikka paikoin hänen tyylinsä ei tunnu kuitenkaan hyvältä. Toisaalta Gabriel Garcia Marquez on mieleen.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kiitän kaikkia niitä, jotka jaksavat kannustaa. Mutta otan vastaan kaikki kommentit ja yritän ottaa opikseni.