Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Simola Leea

leea_simola_lores

Leea Simola (s. 1978) on helsinkiläinen viestintäasiantuntija ja sunnuntaikuvittaja.

Kirjailijahaastattelu / kevät 2016

 
Mistä kirjasi Siri ja vedenpaisumus kertoo?
Se kertoo Siristä, joka joutuu siskoineen leikkimään sisällä koska ulkona sataa. He päättävät rakentaa olohuoneen huonekaluista vuoren ja kuvittelevat, että tulee vedenpaisumus. Kirjassa perheen koira muuttuu merihirviöksi, virta uhkaa viedä lemmikkipossun mennessään ja välillä syödään eväitä. Kirja tekee leikistä totta ja näyttää mielikuvituksen voiman: mikä tahansa arkinen esine voi lapsen silmissä näyttää aivan joltain muulta, jos vain tahtoo. Ei jännittävään leikkiin tarvitse hienoja leluja: pitää vain katsoa mitä ympäriltä löytyy ja pam! – sinulla on vuori tai viidakko tai hirviö tai mitä tahansa.

Mistä sait idean kirjaan?
En edes muista, milloin aloin suunnitella kirjaa. Mutta leikki, jota lapset leikkivät kirjassa on sama, jota leikin pienenä siskojeni kanssa. Me leikimme samaa leikkiä usein: ensin piirsimme vuoren pohjapiirustuksen ja sitten ryhdyimme kasaamaan huonekaluista vuorta. Ja sitten tuli vedenpaisumus. Leikimme, että meidän pitää sukeltaa veden alle etsimään lisää ruokaa ja tarvikkeita selviytymistä varten. Ja aina jokin hurja virtaus meinasi viedä jonkun meistä mennessään.

Minkälainen prosessi kirjan tekeminen tekeminen oli?
Se oli hauskaa ja vaikeaa samaan aikaan. Tiesin millaisen tarinan tahdoin kertoa ja millä tyylillä suurin piirtein sen piirtäisin. Välillä oli silti tuskainen olo: päässäni oli selkeä visio, mutta paperille ilmestyi vain häivähdys siitä, mitä yritin saada aikaan. Joko koko sommitelma oli pielessä tai hahmosta tuli tuplasti pidempi tai leveämpi kuin piti tai piirsin sen asentoon joka ei ollut anatomisesti edes mahdollinen. Tai tuli vain olo, että tämä kuva ei toimi. Täytyi vain ajatella että okei, nyt tuli täyttä roskaa, yritetäänpä uudestaan. Sitten vain piirsin ja piirsin kunnes lopulta sain aikaan jotain, joka ei enää ihan hirveästi hävettänyt. Aloitin kuvien teon helpoimmista kohtauksista ja tarinastakin oli aluksi vain idea. Matkan varrella hioin tarinaa paremmaksi ja selkeämmäksi ja kävin pikku hiljaa käsiksi vaikeimpiin kuviin.

Kirjassa näkyy tunnettua skandinaavista designia. Miksi?
Design tuli kirjaan oikeastaan vahingossa. Kuten mainitsin, piirtäminen oli vaikeaa. Kun yritin piirtää päästäni niinkin helppoa asiaa kuin pöytää tai jakkaraa, en saanut mittasuhteita tai perspektiiviä oikein. Lopulta päätin piirtää mallista. Kokosin omat huonekaluni pinoon ja piirsin yksinkertaisesti sen mitä näin: myös tunnistettavia kuoseja ja huonekaluja, koska ne löytyvät minulta kotoa. Ihan kaikkea kirjasta löytyvää designia minulla ei sentään ole: piirsin myös designia, jota haaveilen joskus hankkivani. Pääosassa ei silti ole design vaan leikki. Jos joku bongaa kirjasta tuttua designia niin se on kiva lisä! Ja löytyy kirjasta uniikkejakin tavaroita: piirsin kirjaan esimerkiksi kirjoituspöydän, jonka vaarini nikkaroi vuosikymmeniä sitten. Ja pieni sivupöytä löytyy myös kotoani: tein sen itse vanhasta mummin astiakaapista, joka oli jo kannettu kesämökin saunan taakse lopullista ratkaisua varten.

Sinä et ole ammatiltasi kuvittaja. Miten viestintäpäällikkö päätyy tekemään kuvakirjan?
Hahaa, miksi ei? Teen töitä yrittäjyyskasvatuksen parissa ja me tahdomme antaa lapsille ja nuorille uskoa, että tekemällä, yrittämällä ja välillä epäonnistumalla oppii ja jokaisella on omat vahvuutensa, jotka pitää vain löytää ja ottaa käyttöön. Samaa tahdon opettaa itselleni: sitä pystyy vaikka mihin kunhan vain uskaltaa yrittää. Kuvitin pari vuotta sitten selkosatukirjan “Miten joutsen sai mustat jalat” ja se rohkaisi yrittämään oman kirjan tekemistä. Tein kirjan alun perin kummitytölleni Sirille: tuumin että jos en löydä kustantajaa, niin ainakin voin antaa Sirille tosi kivan lahjan.

Minkälaisista lastenkirjoista itse pidät?
Muistan erityisesti kuvakirjat, joita luin lapsuudessani. Pidin paljon Astrid Lindgrenin kirjoista – ja pidän edelleen. Ingrid Vang Nymanin ja Ilon Wiklandin kuvitukset ovat upeita. Yksi lempikirjoistani lapsena oli Lindgrenin Kultasiskoni, joka on Hans Arnoldin kuvittama. Myös Maurice Sendakin Hassut hurjat hirviöt on jäänyt mieleen. Muumikirjojen tarinoista en niin välittänyt lapsena, mutta Tove Janssonin kuvituksista ja muusta kuvataiteellisesta tuotannosta pidän hirveästi.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Älkää koskaan lopettako leikkimistä ja kuvittelua. Maailmassa on ihan tarpeeksi tylsiä aikuisten juttuja. Mieti, mikä on hauskaa ja tee sitä.