Talvitie Dare

talvitie__kuvaaja_taina-nyman_lores

Esikoiskirjailija Dare Talvitie (s. 1972) on IT-byrokraatti Luonnontieteellisellä keskusmuseolla. Epäsoinnun periaatteet on hänen rakkauskirjeensä sivistysyliopistolle. Kirjoittamisen lisäksi Talvitie pelaa roolipelejä, kiipeilee kallioilla ja seikkailee luolissa.

(Kuva: Taina Nyman)


Kirjailijahaastattelu / Dare Talvitie

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi?
Olen syntynyt 1972 Helsingissä, mutta ensimmäiset muistikuvani ovat Keravalta. Sen jälkeen olen asunut mm. Porvoossa, Oulussa ja Turussa ja nyt olen päätynyt takaisin Helsinkiin.

Päivätyöltäni olen IT-byrokraatti, mikä tarkoittaa, että haluaisin olla järjestelmäylläpitäjä, mutta paperivuori tukkii tieni konehuoneeseen. Koulutustaustaltani olen sekä epäonnistunut luonnontieteilijä Oulun yliopistosta että epäonnistunut humanisti Turun yliopistosta.

Pelaan paljon roolipelejä ja puuhailen seikkailuharrastusten parissa mm. Suomen luolaseuran puheenjohtajana. Kirjailija-minällä on blogi osoitteessa http://blog.karmavector.org/

Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen keksinyt tarinoita koko ikäni. Jossain vaiheessa opin, että patologinen valehtelu on sosiaalisesti hyväksyttävämpää, jos sen tekee kirjallisesti. Seuraavat 30 vuotta kirjoitinkin sitten pöytälaatikkofiktiota, roolipelimateriaalia, artikkeleita harrastuslehtiin sekä kiukuttelevaa blogia.

Oikeaksi romaanikirjailijaksi päädyin, kun kymmenen vuoden tauon jälkeen aloin taas kirjoitella pidempää proosaa ja onnistuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuottamaan valmiin käsikirjoituksen. Kun vastaanotto kaveripiirissä oli vaihteeksi muutakin kuin kohteliaan ymmärtävä, uskaltauduin tarjoamaan tekstiä kustantajillekin.

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Aktiivisena roolipeliharrastajana minulla pyörii jatkuvasti päässä muutama ideaprosessi asioista, joista saisi hyvää tarinaa. Välillä joku näistä tuntuu istuvan paremmin perinteiseen lineaariseen kerrontaan kuin roolipelien jaetun luovuuden malliin.

Ideaprosessit tuntuvat tällä hetkellä käyttävän polttoaineenaan lähinnä seikkailuharrastuksiani: Epäsoinnun periaatteet on selvästi urbaanin löytöretkeilyn innoittama kirja; parhaillaan työn alla oleva jännäri taas sai kipinänsä luolalaharrastuksesta.

Mistä esikoiskirjasi kertoo?
Epäsoinnun periaatteet kertoo kahdesta opiskelijasta, jotka lähtevät penkomaan yliopistonsa kellareita ja löytävät sieltä jotain outoa ja pelottavaa. (Tai vaihtoehtoisesti se kertoo, miltä akateeminen maailma näyttää diskordiaanisen filosofian linssin läpi katsotuna. Ihan miten haluaa asiat nähdä.)

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Kirjoitan joka päivä jotain proosaa. Se saattaa olla päiväkirjaa, roolipelimateriaalia tai fiktiota, mutta muutama sata sanaa päivässä ryömii päästä koneelle poikkeuksetta. Tämä on ollut rutiinini jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Minun ei ole koskaan ollut tarpeen pakottaa itseäni kirjoittamaan, paremminkin kirjoittamisen lopettaminen on ollut vaikeaa.

Toisaalta olen hämmästyttävän keskittymiskyvytön, ja uudet ideat tahtovat juosta vanhojen ylitse ennen kuin olen niitä saanut mitenkään käsiteltyä. Niinpä pidemmän tarinan kirjoittaminen vaatii melkoista tahdonponnistusta. Minulla on oikeastaan jatkuvasti työn alla useampi iso projekti (tällä hetkellä viisi), ja vaikka tavoitteena voikin olla ensisijaisesti edistää niistä jotain tiettyä, saatankin päätyä tekemään jotain aivan muuta. Kun kurinalaisuutta alkaa saada pillerimuodossa, haluan reseptin.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Tarinat on pakko saada päästä ulos jotenkin, jotta niillä voi kiusata muita ihmisiä.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Koskapa näköjään pystyn nykyään keskittymään riittävän pitkään kirjoittaakseni romaaneja, voisin tehdä sitä lisääkin. Työn alla on parhaillaan jännitysromaani luolaretkestä, joka alkaa mennä pieleen. Se on jo kolmannessa vedoksessa, mutta en täysin tiedä mitä koko tekstillä tekisin, koska se on englanninkielinen.

Suomeksi minua huvittaisi kirjoittaa eräästä Epäsoinnun periaatteissa vilahtaneesta täysin pöhköstä sivuheitosta, mutta tähän ei ole vielä valmista tarinarunkoa. Jos jotenkin saisin vuorokauteen lisätunteja, tahtoisin myös kirjoittaa erään roolipelikampanjan innoittamia tarinoita okkulttisesta yksityisetsivästä ja hänen sekavista kavereistaan.

Haluaisin kirjoittaa myös kovaa scifiä. Valitettavasti luonnontieteellinen osaamiseni tuntuu olevan liian ruosteessa moiseen, ja aina yrittäessäni eksyn jonnekin orbitaalimekaniikan syrjäpoluille, joilta en selviydy ulos ilman apua.

Minkälainen lukija itse olet?
Olen varsin mutkaton näennäisrealistisen spefin suurkuluttaja. Rakastan villejä ideoita, joilla kuitenkin on mieluusti selkeä kosketus joko nykytietoon tai arkitodellisuuteen. Suosikkeja on valtavasti, jotkut paremmista syistä kuin toiset, mutta mainitaan tässä vaikkapa juuri nyt pinnalla olevat Lois McMaster Bujold, China Miéville ja Charles Stross.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
NE PITÄVÄT MINUA VANKINA SANATEHTAASSA LÄHETTÄKÄÄ APUA