Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Tuomola Johanna

tuomola_web

Tuomola päätyi rikoskirjailijaksi monen mutkan kautta.

Johanna Tuomola on syntynyt 1961 Helsingissä. Hän on pääasiassa toiminut hevosalalla ennen kirjailijanuraansa. Näistä lähtökohdista hänen oli luonteva sijoittaa 1990-luvulla kirjoittamansa (Kariston julkaisemat) kahdeksan nuortenkirjan tapahtumat hevosmaailmaan.

Nykyään hän toimii päätoimisena kirjailijana. Hän asuu Lohjan Vaanilassa miehensä ja kahden koiransa kanssa.

Päätoimiseksi dekkarikirjailijaksi

Vuonna 2003 Tuomola joutui luopumaan hevosalan töistä selän huonon kunnon vuoksi. Selkä leikattiin vuonna 2004, mutta se ei palautunut koskaan entiselleen. Jouduttuaan lopettamaan työnsä Tuomola palasi kirjoittamisen pariin, aluksi kirjoittamalla romaanin, johon ei ollut kaikilta osin tyytyväinen.

Kirjoitusprosessi synnytti kuitenkin idean, joka johti ensimmäisen, Tummissa vesissä -nimisen rikosromaanin ilmestymiseen vuonna 2009. Tyylilajinsa löytäneeltä Tuomolalta ilmestyi parin seuraavan vuoden aikana kaksi teosta lisää: Sieppaus ja Petoksen anatomia. Neljäs rikosromaani, Minkä taakseen jättää, ilmestyi huhtikuun 2012. Viides kriitikoiden kiittämän Noora Nurkka -sarjan dekkari "Murhaaja vierelläsi" ilmestyi keväällä 2013.

Noora Nurkka -sarjassa on siis tähän mennessä ilmestynyt viisi dekkaria tässä järjestyksessä:
1. Tummissa vesissä (2009)
2. Sieppaus (2010)
3. Petoksen anatomia (2011)
4. Minkä taakseen jättää (2012)
5. Murhaaja vierelläsi (2013)

 


 

Johanna kertoo uusimmasta kirjastaan "Vielä kerran"


Uusin kirjani Vielä kerran syntyi monen mutkan kautta. Se on hyvä esimerkki kirjasta, jossa kirjailija ihastuu luomaansa hahmoon eikä suostu hellittämään tästä otettaan. Ensimmäinen versio syntyi vuosia sitten. Tarkoitus oli kirjoittaa fantasiakirja, jossa oli yliluonnollisia kykyjä omaavia eläimiä – mm. utelias korppi, pelokas hevonen ja filosofoiva kissa. Eero Lampinen syntyi tähän yhteyteen ja hahmon tarkoitus oli kuolla kirjan puolivälissä, jonka jälkeen eläimet ryhtyisivät selvittämään kuka murhasi miehen.

On tuskin yllättävää, ettei konsepti toiminut riittävän hyvin. Tekele päättyi puolimatkassa pöytälaatikkoon. Herra Lampinen ei kuitenkaan tyytynyt kohtaloonsa, tietenkään. Röyhkeiden, ylimielisten ja Jumalan ottopojiksi itseään kuvittelevien bisnesmiesten tapana ei ole heittäytyä säyseästi selälleen ja tokaista olkoon sitten.

Lampisen reinkarnaatioon näin mahdollisuuden muutamaa vuotta myöhemmin. Olin lähdössä talveksi Floridaan ja kirjoitin uuden alun ilman yliluonnollisia kykyjä omaavia eläimiä ja kun tulin kohtaan, missä Lampisen oli hyvästeltävä elämänsä – tukuittain vihamiehiä kun oli pontevan elämäntyylinsä sivumausteena saavuttanut, jätin hänet henkiin ja siirsin hänet Floridaan asumaan. Suurimmaksi ongelmaksi tässä versiossa muodostui kirjailijan oma hempeämielinen suhtautuminen hahmoon. Selvittyään murhayrityksestä Eero Lampinen aloitti kasvuprosessin ihmisenä ja muuttui näkemään kanssaihmiset jos ei tasavertaisina niin ainakin tiettyä arvoa omaavina sekä heräsi kyseenalaistamaan omaa toimintaansa. Hahmon muutos oli niin suuri, että se kolkutteli epäuskottavuuden rajoja, ja mikä ongelmallisempaa, muutoksen myötä hahmon rosot katosivat ja tekivät lopputuloksesta lattean.

Tässä vaiheessa julistin Eero Lampisen lopullisesti kuopatuksi, mutta muutamat esilukijani eivät siivolla moista kuunnelleet. Pahimpana päällepäsmärinä oli rakas mieheni, josta oli kasvanut yhtä intoutunut – kieroutunut, ehkä? – Lampinen fani kuin minusta. Niinpä purin hampaani yhteen ja sanoin: Hyvä on, vielä kerran, mutta jos se ei onnistu, homma loppuu siihen.

Tässä siis yksi syy kirjan nimeen. Nimi viittaa myös itse tarinaan, mutta millä tavalla, jää lukijan omien havaintojen varaan. Olen erittäin iloinen, että painin aiheen ja herra Lampisen kanssa tähän lopputulokseen. Aiemmat rikosromaanini, missä liikutaan Lohjan poliisin Noora Nurkan matkassa, eroavat tästä kirjasta merkittävästi. Jotkut lukijoistani eivät ehkä pidä tyylimuutoksesta, eivätkä kaikki lukijat todennäköisesti löydä päähenkilöstä sitä kätkettyä viehätystä, minkä itse koen. Kartan omien kirjojeni analysoimista – mielestäni se on lukijoiden niin etuoikeus kuin tehtävä, mutta jos nyt teen poikkeuksen, se menee jotenkin näin: Vielä kerran kuvaa karikatyyrisin maustein ja satiirisin ottein röyhkeää bisnesvaltiasta sekä ryhmää ihmisiä, joiden sietokyky Eero Lampisen pelinappuloina joutuu koetukselle – ja ylittyy. Itse löydän kirjasta rutkasti huumoria, mielestäni tarinaa ei ole tarpeen ottaa kovin vakavasti, mutta kuvaahan se maailmanmenoamme jokseenkin täsmällisesti.  Kapitalismi ruokkii bisneshaita, jotka käyttävät asemaan päästääkseen älyään, draiviaan ja polttoaineenaan vedessä uiskentelevia pikkukaloja. Kautta maailman sivun on kuitenkin voinut luottaa siihen, että kun meno yltyy kyllin tolkuttomaksi, sorretut nousevat kapinaan ja tilanne tasa-arvoistuu – ainakin hetkeksi. 

Seuraavassa kirjassani palaan perinteisen dekkarin kentälle. Työn alla on alustavasti trilogiaksi kaavailtu rikosromaanisarja, jossa päähenkilönä seikkailee nyt rikosylikonstaapelin sijaan yksityisetsivä. Lasten dekkarisarja Kivalan etsivät tulee edelleen jatkumaan. Mahdollisesti tulevaisuuteen mahtuu myös nuortenkirja, johon kierrätän ne pöytälaatikkoon jätetyt yliluonnollisia kykyjä omaavat eläimet.

Haluan kiittää lukijoitani suopeasta vastaanotosta aiempiin kirjoihini. Toivon kovasti, että myös tämä kirja miellyttää lukijoita. Kuten aina, otan mielellään palautetta vastaan, risuja, ruusuja – kaikki yhtä arvokasta. Nimittäin, voin toki tehdä tulevaisuudensuunnitelmia, mutta viime kädessä Te lukijat päätätte, kuinka pitkään urani kirjailijana jatkuu. Ilman lukijoita kirjailija on pelkkä turhake.
        

 


 

Johanna kertoo kirjastaan "Minkä taakseen jättää" sekä kirjoitusprosessin etenemisestä:


Johanna Tuomolan haastattelu MTV 3:lla.
MTV 3 Huomenta Suomi 16.05.2012


Yhteiskunnallista, mutta mustavalkoisuutta välttäen

Tuomolan mukaan hänen kirjoissaan on yleensä yhteiskunnallinen ulottuvuus, mutta se ei ole kuitenkaan mikään itsetarkoitus. Kirjoittaessaan hän panostaa erityisesti henkilöhahmoihin sekä rikoksen syiden ja seurausten pohtimiseen. Kriitikot ovatkin kiitelleet Tuomolaa taitavasti rakennettujen juonikuvioiden lisäksi erityisen taidokkaasta henkilökuvauksesta.

-Pyrin kunnioittamaan kaikkia hahmojani ja välttämään mustavalkoista hyvät / pahat -asetelmaa. Koen, että maailma on monimutkainen paikka ja rikokset usein onnettomien sattumien summa. Yritän muutenkin kirjoittaa suhteellisen väljästi, jotta lukijalle jää tilaa tulkita tarinan yksityiskohtia omista lähtökohdistaan. Ehkä siksi koen joskus hankalaksi antaa syväanalyysejä kirjojeni hahmoista ja tapahtumista, Tuomola sanoo.

Tuomola kertoo, että vaikka hän kirjoittaakin kirjaa lukijoita varten, on se samalla myös henkilökohtainen tuotos, jonka luovuttaminen kaikkien ulottuville ja vapaasti arvosteltavaksi aina hiukan kirpaisee.

-Koen nöyrää ihmetystä siitä, että ihmiset käyttävät usean tunnin tuotokseni lukemiseen, Tuomola sanoo hymyillen.

Tuomola asuu miehensä kanssa Lohjalla. Pariskunnalla on aikuinen poika. Kirjailija toteaa, että hänen arkensa on kaukana taiteilijaelämästä.

-Harrastan vapaa-ajallani valokuvausta ja liikuntaa eri muodoissa. Valitettavasti olen joutunut jättämään intohimoni tanssin selkäni takia. Koirieni Sampon ja Aimon kanssa lenkkeilen päivittäin lähitienoon metsissä, Tuomola kertoo.

Hän sanoo myös lukevansa mielellään kirjallisuutta laidasta laitaan. Rikoskirjallisuudesta suosikkeja ovat John Grisham, Harlan Coben, Elizabeth George, Minette Walters sekä pohjoismaiset dekkarit.

 

Arvostelulainauksia aiemmista kirjoista

"Tuomola taitaa poliisiromaanin. Rikostarina, ihmissuhdekuviot ja kriittinen nykyajan arvojen kuvaus yhdistyvät kirjassa luontevasti."
– Keijo Kettunen / HS / 18.07.2010

"Petoksen anatomiasta tuli mieleen Leena Lehtolaisen Maria Kallio-sarja kaikkein parhaimmassa merkityksessä... Olin todella vaikuttunut kirjoittajan taidosta ja tasosta... ammattimainen, kiinnostava, vahva, uusi kotimainen naisdekkaristi."
– Kirjallisuudentutkija Paula Arvas Yle Radio Suomen dekkari-illassa 11.12.2011

"Hallitun tasapainoinen poliisiromaani pitää otteessaan... Suomalainen rikoskirjailijakaarti on saanut ansiokkaaseen joukkoonsa pätevän tekijän."
– Tiina Torppa / Ruumiin Kulttuuri 2 / 2010

"Heti kirjan alkumetreillä lukijalle tulee tunne, että hän on hyvissä käsissä... Lopussa lisäkierroksia tulee niin, ettei kirjaa enää malta laskea kädestään."
– Juha Virkki / Kymen Sanomat / 05.06.2010

"Hyvän kirjan lukeminen on nautinto, mutta kaksinkertainen nautinto on tutustua uuteen kirjailijaan, joka vie heti mukanaan."
– Kai Hirvasnoro / Kansan Uutiset / 23.04.2010