Väisänen Heikki

heikki_vaisanen_lores

DI Heikki Väisänen (s. 1957) ryhtyi vuonna 2010 kirjoittamaan puhtaaksi 3.KKK/JR 39 sotapäiväkirjaa tallentaakseen jälkipolville puolisonsa isoisän Toivo Jokisen talvisodan sotataipaleen. Työ kääntyi analyyttiseksi ja kronologiseksi kuvaukseksi taistelutoimista 13. divisioonan toiminta-alueella, sankaritarinaksi Suomen kohtalon hetkistä talvisodassa 1939-1940.


Kirjailijahaastattelu / Kevät 2017

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Olen 59-vuotias diplomi-insinööri. Lahdessa olen syntynyt, mutta Helsingissä koko ikäni asunut ja pääasiassa työskennellytkin. Perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lähes omillaan olevaa aikuista lasta. Historia on aina kiinnostanut, sotahistoria ja talvisota erityisesti. Pidän hyvistä tarinoista ja loogisten syy–seuraus-ketjujen selvittämisestä ja rakentamisesta. Harrastuksiin kuuluu ruuanlaitto, mökkeily ja matkustaminen. Rentoudun saunassa kotona ja mökillä, hyvässä seurassa sekä kirjailijan roolissani, joka tuli vahvasti mukaan vuoden 2010 alusta. Työtehtävissäni olen toiminut kahdessa EU-direktiivissä Suomen neuvottelijana. Sotapäiväkirjat olivat hyvää iltalukemista hotellissa sen jälkeen, kun oman sotasuunnitelma seuraavan päivän neuvottelukokousta varten oli laadittu. 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Viimeisen 20 vuoden aikana olen tuottanut päivätyöhöni liittyen pienen tietokirjan tai -kirjasen verran tekstiä vuosittain. Sopivasti adjektiiveilla sävytetty, virkavastuulla tiukasti faktoissa pysyvä kirjoittaminen on sen puoleen luontaista. Kirjailijalta alkoi tuntua siinä vaiheessa, kun Toivo Jokisen talvisodan tarina sai selkeästi kirjan mitan ja muodon. Muutamalta koelukijalta tuli kommentti, että julkaisematta jättäminen olisi hyvin huono päätös. Pielavedeltä käyttööni saamat autenttiset ja aiemmin julkaisemattomat muistiinpanot ja kirjeet tekivät sitten asiasta aivan peruuttamattoman.        

Mistä tuli aihe kirjallesi?
Kirjan kirjoittaminen lähti liikkeelle appiukkoni isän Toivo Jokisen sotilaspassista. Katseltiin ja ihmeteltiin taistelupaikkojen määrää. Löysin sitten Toivon talvisodan konekiväärikomppanian 3.KKK/JR 39 sotapäiväkirjan digitoituna ja ryhdyin kirjoittamaan sitä puhtaaksi. Ajatus oli alun perin vain tallentaa sotapäiväkirja luettavampaan muotoon. Vanha huonolla käsialalla kirjoitettu kauno on aika hepreaa nuoremmalle polvelle. Sotapäiväkirjalle tarkoitetun johdannon kirjoittaminen lähti sitten aivan täysin lapasesta.  

Kerrotko kiteytetysti, mistä esikoiskirjasi kertoo?
Me kohta kotiin tulemme kertoo Pielaveden ja Keiteleen miesten talvisodan tarinan alkaen lokakuun puolivälistä 1939 ja päättyen huhtikuun lopulla 1940 aloitettuun reserviläisten kotiuttamiseen. Siihen väliin mahtuu 105 päivää talvisotaa. Tarinan juoni seuraa III pataljoonaa ja sen konekiväärikomppaniaa, mutta sotatoimien osalta kirja on paljon laajempi käsitellen tapahtumia Laatokan Karjalassa kronologisesti. Talvisotahan on sinällään yksi iso sankaritarina, jonka sisältä löytyy henkilökohtaista rohkeutta, tai jopa uhkarohkeutta, päättäväisyyttä ja uhrautuvaisuutta.  

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Kirjoitusprosessini muotoutui ”monitasoiseksi”, sitä ennakolta mitenkään erityisesti suunnittelematta. Koostin ensin tapahtumat muutaman kymmenen sivun pituiseksi johdannoksi sotapäiväkirjaan. Kolmisen vuotta vieneellä toisella kierroksella paneuduin huolellisesti jokaiseen yksittäiseen taisteluun ja päivään. Hain tapahtumaketjuista loogisuudet ja epäloogisuudet usean eri sotapäiväkirjan pohjalta. Alun perin keskiössä olleesta sotapäiväkirjasta tuli ensin kirjan liite ja lopulta vain lähdeviite. Viimeisellä kierroksella lisäsin lainaukset rintamalta lähetetyistä kirjeistä, miesten muistiinpanoista ja muutamasta muistelmakirjasta, niille päiville, joita ne kuvaukset koskivat. 

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Jokaiselle ihmiselle on tärkeää päästä käyttämään vahvuuksiaan. Minulle se on eräänlainen tulkitsijan ja selittäjän rooli, joka liittyy vähän kaikkeen kirjoittamaani, niin työtehtäviin kuin tähän kirjaankin. Osaan katsoa vaikeasti hahmotettavien asioiden taakse ja kääntää sieltä löydetyn helposti ymmärrettävään ja helposti luettavaan muotoon. Mutta on tästä kirjasta kyllä tullut minulle iso henkilökohtainen hatunnosto talvisodan sotaveteraaneille.  

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Seitsemän vuoden rupeaman jälkeen on hetki katsottava, minkälaisia vieroitusoireita tulee. Arvelen esikoiskirjan teemasta löytyvän jatkoa. Tiettyjä asioita voi katsoa vielä vähän syvemmältäkin. En sulje pois toista kirjaa. Houkuttaisi myös kirjoittaa EU:n päätöksenteosta, mutta silloin pitäisi varmaan olla kaiken varalta eläkepaperit vetämässä.  

Minkälainen lukija itse olet?
Lukijana olen nopea, mutta en enää kovin kaikkiruokainen. Nuorempana meni monenlaista tekstiä. Oman kirjoitustyön seurauksena viime vuosien kirjavalinnat ovat antikvariaattien ja kirpputorien löytöjä, sotamuistelmien yksittäiskappaleita. Mitä nopeammin talvisodan jälkeen kirjoitettu, sen autenttisempaa on teksti. Sotakirjoja on tullut luettua paljon. Kirjahyllyssä on metrin verran työreissuilla ostettuja Vietnamin sodan pokkareita, sen sodan veteraanien omia kirjoituksia. Tom Clancy ja Len Deighton, pari suosikkikirjailijaa nimeltä mainiten.   

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Uskon kirjoitukseni kautta välittyvän kuvan olevan kunniaksi talvisodan veteraaneille. Uskon sen myös antavan lukijoille uutta näkökulmaa ja autenttista tuntumaa tinkimättömästä isänmaan puolustamisen hengestä ja vahvasta uskosta kotiin tulemisesta.  Ahti Karessuo tuumasi jo puolimatkan version luettuaan, että sellaistahan se silloin oli. Palaute on muutenkin ollut hyvin positiivinen. Sen perusteella en ehkä avaisi kirjaa ensimmäistä kertaa juuri ennen nukkumaanmenoa. Voi jäädä yöuni lyhyeksi. Kirjan karttojen tueksi suosittelen ottamaan Laatokan Karjalan karttakirjan. Muuten sanoisin, että perusteellisemman ja tarkemman työn tekijän mieluusti tapaisin.