Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Ajankohtaista

Miten Naton tukikohta toimii ja miksi kello tikittää? Dekkarin taustoittaminen johtaa monenlaisiin kysymyksiin ja tilanteisiin

 

Mistä ja miten dekkaristit saavat taustatietoa kirjoihinsa? Millaisiin tilanteisiin tiedonjano voi johtaa? Dekkaristimme kertovat dekkarien taustoittamisesta.

– Viime päivinä olen käyttänyt huomattavan määrän aikaa googlaamalla erilaisia tapoja piilottaa murha-ase sekä etsinyt tietoa täydellisistä murhista ja niiden tekotavoista, Annika Eronen kertoo työstään.
Dekkarin kirjoittamista edeltää lukeminen ja tutkiminen.
– Kun aihe, josta haluan kirjoittaa, on selvä, suuntaan kirjastoon ja lainaan kaiken, minkä vähääkään uskon liittyvän aihepiiriin. Tämä tarkoittaa yleensä yhtä tai kahta kassillista kirjoja, Arttu Tuominen kertoo. – Käytän paljon myös internetiä. Olen huomannut, että on virhe ryhtyä heti kirjoittamaan.
Lukemiseen uskovat myös Tuire Malmstedt ja Tero Somppi.
– Luen, luen ja luen, Malmstedt kiteyttää.
Somppi luki bioterrori-iskusta kertovaa Viimeinen linja -teosta varten 5000 sivua taustatietoa viruksista.
– Biouhkien osaamiskeskuksen johtaja kertoi myöhemmin, että kirja on pakollista luettavaa heille töihin tuleville lääkäreille. Välillä tuntui, että olen haukannut liian ison palan, mutta kirja siis onnistui hyvin. 

 

Kysy asiantuntijalta – epäluuloista huolimatta

Mika Kähkösen teokset sijoittuvat sairaalamaailmaan, jossa hän itsekin työskentelee. Kähkönen kertoo, että työkokemuksestaan huolimatta hän hakee spesiaalitietoa kirjallisen materiaalin ohella asiantuntijoilta.

– Lähteinä käytän eri yksiköiden henkilökuntaa ja lääkäreitä. Löytyypä osoitekirjastani rikostutkijankin yhteystiedot.
Arttu Tuominen luettelee olleensa kirjoja taustoittaessaan yhteydessä muun muassa seuraaviin tahoihin: kansalaisaktivistit, äärinationalistit, luterilainen pappi, Jehovan todistajat, obduktiopreparaattori, ammattikalastajat, lääkärit, tutkijat ja useat poliisit. Yhteistyö on sujunut aina hyvin.
Muut kertovat samaa: omituisiinkin kyselyihin suhtaudutaan ystävällisesti.
– Kaikki tahot, joilta apua on pyydetty, ovat olleet hyvin avuliaita. Neuvoja on saatu niin poliisista kuin sisäministeriöstä, ja myös ulkomailta on löytynyt auttajia, kertoo Kirsi Merimaa.

Asiantuntijan puoleen kääntyminen vaatii silti pokkaa.
– Eräs geenitutkija suhtautui esikoiskirjani aikaan hiukan epäluuloisen tuntuisesti uteluihini siitä, periytyvätkö tietyt piirteet lapsille suoraan vai jollakin todennäköisyydellä. En ollut vielä julkaissut, ja hän taisi epäillä motiivejani ja ajatteli minun olevan henkilökohtaisella, vainoharhaisella kostoretkellä. Hihittelin asialle itsekseni, Annika Eronen muistelee.
– Erikoisia tilanteita syntyi joskus alkuaikoina kirjastokäynneistä, kun kirjaston väki ei vielä tiennyt, että kirjoitan dekkaria. Pino Poliisi kertoo -tietosanakirjoja, oikeuslääkärin kamalia muisteluita uraltaan, päällimmäisenä Tapani Baggen Se murhaa joka osaa… Se herätti joskus hilpeyttä, Tuire Malmstedt kertoo. – Eniten Pimeän jään kirjoitusvaiheessa yllätti kuitenkin se, että tulin ottaneeksi yhteyttä sudenkorentoasiantuntija Sami Karjalaiseen. Hänen tietojensa myötä sudenkorennot saivat kirjassa alkuperäistä suunnitelmaa suuremman roolin, ja ne esimerkiksi sitovat eri aikatasojen kertomuksia yhteen.
Kaikki dekkaristit ovat kiitollisia, että niin moni on valmis auttamaan ja jakamaan tietojaan. Mika Kähkönen puhuu myös lähteiden kunnioittamisesta.
– Taustoittamisessa on pyrittävä uskottavuuteen, mutta myös osattava kunnioittaa elämänkokemuksia. On muistettava, että kriisit ovat monelle lukijalle todellisia ja tätä päivää.

 

 

Väärinkäsityksiä ja tutkimusmatkoja

Aina taustatyö ei suju kommelluksitta, mutta toisaalta se tarjoaa usein ainutlaatuisia kokemuksia.
Hanne Dahl halusi tietää Selvästi syyllinen -teostaan varten tavarajunan aikataulut. Vastausta ei tullut ennen kuin hän sanoi puolileikillään olevansa pian liikenneministeriin yhteydessä – selvisi, ettei varsinaisia aikatauluja ollut.
Samaa kirjaa tehdessään Dahl soitti syyttäjänvirastoon, koska halusi selvittää, millaisella taustalla sinne pääsisi kesätöihin.
– Jokin meni pieleen, sillä kihlakunnansyyttäjä neuvoi minua kääntymään esimiehensä puoleen rekrytointiasioissa. Kesti hetken ennen kuin selvisi, etten ole itse hakemassa työpaikkaa.
Tero Sompin erikoisin taustoituskokemus on Bosnian-matka.
– Kyselin Tukikohta Helsinki -kirjaa varten Bosniassa palvelevalta tutulta, miten Naton tukikohta toimii. Tule katsomaan, hän vastasi. Tein usean päivän reissun tukikohtaan, ja matka poiki lopulta idean myös kirjaan Hyvä paha maailma.
Marko Immonen kierteli Münchenissä poliisiopistoa, kunnes tajusi olevansa Dachaun keskitysleirillä.
– Meni tarina hieman uusiksi, hän sanoo. – Toisella kerralla Tukholmassa iranilainen taksikuski esitteli huligaanien polttamaa autotalliaan ja asuinaluettaan niin avoimesti, että hetken tunsin ne kulmat paremmin kuin omat asuinpaikkani.

 

 

Dekkarin aineksia taustoittamisessa

Kirsi Merimaa on joutunut useisiin erikoisiin ja jopa jännittäviin tilanteisiin taustoitustyön takia.
Sinisilmää kirjoitettiin kuohuvassa Virossa vuonna 1988. Tallinnassa liikkui monenlaisia huhuja ja meitä varoitettiin, että KGB saattaisi kuunnella huonettamme Viru-hotellissa. Tapasimme kaupungilla monenkirjavaa väkeä, myös sen aikaisten miehittäjien terroristeina pitämiä virolaisia. Ilmassa oli vaaran tuntua.
Joskus kirjailija eläytyy tarinaansa voimakkaasti – tai sitten jotain dekkarimaista on oikeasti tapahtunut.
Musta kirves sijoittuu Kirgisiaan ja Kazakstaniin ja käsittelee muun muassa plutoniumin käyttöä. Teimme matkan Kirgisiaan alueelle, jossa oli todennäköisesti käsitelty radioaktiivisia aineita. Psyykkistä tai ei, vierailu aiheutti ärhäkkään taudin, ja vielä viikkoja matkan jälkeen suihkussa käytiin vähän väliä. Kirjassa ennakoitiin Kirgisian vallankaappaus, joka tapahtui ennen kuin kirja ehti markkinoille, Merimaa jatkaa.
Mika Kähkönen tutustui Kroonikkoa varten muun muassa Paiholan entiseen mielisairaalaan.
– Kävellessäni sairaalan maanalaista yhdyskäytävää ja kierrellessäni kriminaalisosaston autioituneita huoneita ja eritystiloja saatoin aistia menneisyyden. Tupakkahuoneen seinään oli nojattu, selän kuvio näkyi vaaleampana. Eristyksen katosta erottui tahroja, tilan tarkistusluukku oli kynsitty harmaaksi. Joku eristetyistä oli vaatinut kellon. Se kävi edelleen ikkunan panssarilasien välissä. Saatan kuulostaa rajatapaukselta, koska tuolla hetkellä uskoin, että näkyvät jäljet ihmisistä olivat vain jäävuoren huippu. Uskon edelleen.
Kaikki yllättävät kokemukset eivät ole uhkaavia.
”Käpylä-dekkaristi” Ata Hautamäki sai näyttelijä Tarja Siimekseltä vinkin, että Levottoman kadun tapahtumat voisivat sijoittua hänen taloonsa. Kerronnan yksityiskohdista ja uskottavuudesta tarkka Hautamäki lähti tutustumaan talon arkkitehtuuriin, mutta kun kukaan ei ollut kotona, hän päätyi naapuriin.
– Kävelin sisälle huhuillen, onko ketään kotona. Pian eteeni ilmestyi näyttelijä Eeva Litmanen. Hän innostui: ’Kuule, siun pitäis kirjoittaa täst meijä talost!’ Sitten sain kuulla, mitä jännittäviä jälkiä he olivat löytäneet taloa ostaessaan.


Älä kerro kaikkea

Dekkaristit ovat yhtä mieltä taustoittamisen tärkeydestä.
– Kaikkihan sen tietävät, että dekkarien lukijat ovat äärimmäisen tarkkoja asiatietojen paikkansapitävyydestä, Hanne Dahl kiteyttää.
Ihan kaikkea ei pidä silti kertoa lukijalle.
– Lähteet ovat hyvä renki, mutta huono isäntä, Mika Kähkönen arvioi.
– Jos henkilöhahmolla on esimerkiksi sydänvika, kirjailijan on oltava selvillä sairauden perusteista, vaikka koko asia saatetaan sivuuttaa kirjassa yhdellä lauseella tyyliin ’Sami nappasi pari beetasalpaajaa suuhunsa ja astui ulos autosta’, Arttu Tuominen havainnollistaa.
Vaikka kaikki taustatieto ei kirjaan päätyisikään, se voi antaa kirjailijalle paljon.
­– Suurin osa tiedosta jää rikastuttamaan pelkästään omaa elämääni, mikä ei ole lainkaan vähäinen asia. Kirjoittaminen on mahtava tekosyy oppia uutta, Marko Immonen sanoo.
Tuire Malmstedt löysi esikoisromaaninsa myötä uuden maailman.
Pimeän jään taustoittamisessa erityisesti tinglit-intiaanien kulttuuri vei mukanaan ja luen edelleen kaiken, mitä tingliteistä löydän. Taustoittaminen tuo uusia intohimoja.

 

Artikkelissa mainittujen kirjailijoiden uusimmat dekkarit:

 

 

 

Dekkarifani Kari Honkasella on yli 4000 kotimaista jännityskirjaa ja yli 400 suomalaisdekkaristin signeeraus

 

Helsinkiläinen Kari Honkanen on kenties Suomen suurin dekkarifani. Hän omistaa yli 4000 kotimaista dekkaria. Noin puolessa teoksista on kirjailijan nimikirjoitus, ja Honkanen on tavannut satoja kirjailijoita. Kysyimme Honkaselta, mitkä kirjailijatapaamiset ovat erityisesti jääneet mieleen ja mitä muuta kuin dekkareita hän lukee.

 

Rikokset ovat olleet osa Kari Honkasen elämää vuosikymmenien ajan. Hän teki 35 vuoden uran Helsingin rikospoliisissa eri tehtävissä. Honkanen jäi eläkkeelle vuonna 2009, mutta jo vuosituhannen vaihteessa oli alkanut uusi harrastus, kotimaisten dekkarien keräileminen.

– Dekkariharrastus alkoi eron myötä. Aloin kerätä Mauri Sariolaa, ja sain kokoon noin 400 kirjan kokoelman. Siinä oli Sariolan teosten kaikki painokset ja kansipaperit, kaikki vaihtoehdot, Honkanen kertoo. – Sain idean kerätä suomalaista jännityskirjallisuutta laajemminkin. Rikosromaanien lisäksi harrastan reuna-alueiden kirjoja, eli rikosalaa sivuavia kirjoja, kuten muistelmia ja faktateoksia.
– Ja vähitellen aloin jahdata kirjailijoita.

Keruumatkoja ympäri Suomen

Kari Honkanen on tuttu näky kirja-alan tapahtumissa. Hän pyrkii ostamaan kaikki Suomessa vuosittain julkaistavat rikosromaanit ja saamaan niihin kirjailijan nimikirjoituksen päivämäärän kera.
– Olen tavannut 491 suomalaista rikoskirjailijaa, Honkanen kertoo. – Olen hankkinut vain vähän kirjoja valmiiksi signeerattuina, sillä pyrin aina tapaamaan kirjailijan ja löytämään näin ihmisen kirjan takana.
Kaikkia kirjailijoita ei tavoita tapahtumissa. Honkasella onkin tapana tehdä signeerausmatkoja: hän soittaa kirjailijoille ja lähtee tapaamaan heitä kirjakassin kera. Matkat ovat suuntautuneet etenkin Itä- ja Keski-Suomeen. Länsirannikko ja varsinkin Pohjois-Suomi ovat jääneet vähemmälle.

– Aluksi kirjailijoista saattoi kuulostaa oudolta, kun soitin ja esittelin asiani. Sitten löysin rytmin, Honkanen muistelee. – Noin 90 % kirjailijoista suhtautuu signeerauspyyntöön erittäin positiivisesti ja ilahtuu. Jotkut osaavat jo odottaa minua.
Honkasen mieleen on jäänyt erityisesti tapaaminen Eeva Tenhusen kanssa. Rikoskirjallisuuden grand old lady ei ensin erityisemmin ilahtunut kotiinsa ilmaantuneesta nimikirjoituksenmetsästäjästä, jolla oli sukulaispoika kuskinaan.
– Tenhunen sanoi signeeraavansa kirjat vain siksi, kun olin jo siinä. Hän komensi minut toiseen huoneeseen odottamaan signeerauksen ajaksi. Sen jälkeen hän kuitenkin ryhtyi juttusille ja rentoutui. Keskustelimme puoli tuntia, ja tästä kohtaamisesta tuli hienoin kirjailijatapaamiseni, Honkanen sanoo.
Toisen mieleen jääneen kirjakokemuksen järjesti Honkasen kollega, poliisi ja kirjailija Matti Yrjänä Joensuu.
– Joensuu oli työkaverini, mutta hän oli ollut pitkään pois töistä. Viimeisenä työpäivänään hän kuitenkin jätti minulle lahjan. Siinä oli hänen ulkomaankokoelmansa, kaikki kirjat signeerattuina. Joensuu oli aiemmin signeerannut minulle muita kirjojaan ja näin hän auttoi, että Joensuu-kokoelmastani tuli täydellinen.
Vain kaksi kirjailijaa on kieltäytynyt signeerauksen antamisesta yhteydenotosta huolimatta, molemmat terveyssyistä. Joitakin kirjailijoita Honkanen ei ole tavoittanut.
Ilkka Remes piilottelee.


Seinät täynnä kirjoja

Kari Honkanen arvelee harrastuksensa takana olevan ”pikkuisen perfektionismia”. Tarkan uutuuksien seuraamisen lisäksi hän huolehtii järjestelmällisesti kotikirjastostaan.
– Manuaalisen kirjanpitoni mukaan minulla on nyt 4136 kirjaa kaikkiaan 1009:ltä kirjailijalta. 1998:ssa kirjassa on signeeraus, hän kertoo. – Lisäksi on 747 rikosalan lehteä.

– Joskus lähipiiri on ihmetellyt, miksi minulla on seinät täynnä kirjoja. Kirjojen ostamiseen myös kuluu rahaa, mutta muuten tämä on kaikin puolin hyvä ja mukava harrastus, Honkanen pohtii. – Ainoa huono puoli on, että välillä kaikki kirjat on otettava hyllyistä ja pölytettävä.

Muilla ei ole asiaa näille kirjahyllyille.
– En lainaa kirjoja kenellekään, kuuluu yksiselitteinen kanta.

MurhaMylly on kuin yksi kirja

Kari Honkasella on luonnollisesti laaja kokoelma myös Myllylahden julkaisemia kirjoja.

– Luen nyt MurhaMylly-sarjan osaa 155, hän kertoo.

Dekkarifani ei halua nimetä suosikkikirjailijoita tai -kirjoja, mutta kehuu MurhaMylly-sarjaa yleisesti.
– Tykkään siitä, että sarjassa on paljon erilaisia kirjoja ja kirjailijoita. Luen sarjaa kuin yhtä Myllylahden kirjaa, jossa on monipuolisesti vaihtelua. Dekkarit ovat helppoa luettavaa etenkin kesällä.
Honkanen ehtii lukea muutakin.


– Näitä Ernest Hemingway -miehiä olen, hän luonnehtii. – Ja luin juuri Oblomovin, laiskuuskirjan. Luen myös muuta kuin rikoskirjoja – muutenhan niissä tarinoissa menee sekaisin!

 

 

 

 

Snaipperi – Eeli Tolvasen tarina ja tavoitteet

Eeli Tolvanen on vauhdilla noussut maailman kiekkohuipulle. Syksyllä 2018 ilmestyvässä Snaipperi-kirjassa kerrotaan Tolvasen tarina Nummelan peltihallista Vihdistä NHL:n kirkkaimpiin valoihin Nashvilleen. Kyseessä on yhden ottelun mittaiseksi tiivistetty kirja, jossa luistellaan enemmän kuin muistellaan.

Kirjan kirjoittaja Keijo Leppänen tunnetaan MTV:n uutisankkurina. Hän on aiemmin kirjoittanut esimerkiksi Mika Häkkisen elämäkerran. Tekstin tekijänä Leppäsessä on paljon samaa kuin Tolvasessa pelaajana: vedot lähtevät yllättävästi, terävästi ja tarkasti.

 

Snaipperi Tolvanen haastaa kiekkojuniorit lukemaan

 

Ei ole ihme, että Eeli Tolvanen takoi ennätysmäärän maaleja jääkiekon juniorisarjoissa ja nuorten maajoukkueissa, mutta sitä voidaan kummastella, että sama tahti on jatkunut Leijonissa ja maailman kovimmissa kiekkoliigoissa.

 

Lokakuussa 2018 ilmestyvä “Snaipperi - Eeli Tolvasen tarina ja tavoitteet” on kirja uuden sukupolven huippukiekkoilijasta. Yhden ottelun mittaiseksi tiivistetyssä neliväriteoksessa luistellaan enemmän kuin muistellaan. Toki nuorukainen pohtii myös elämää kaukalon ulkopuolella: perheen ja kaverien merkitystä, koulun ja urheilun yhteensovittamista ja pään pysymistä kasassa tilanteessa, jossa media juoksee perässä ja rahaa tulee enemmän kuin sitä ehtii tuhlata.

 

Kirjan kirjoittaja Keijo Leppänen tunnetaan MTV:n uutisankkurina. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. perhearkea kuvaava Isyystesti ja Mika Häkkisen elämäkerta. Tekstin tekijänä Leppäsessä on jotain samaa kuin Tolvasessa pelaajana: vedot lähtevät yllättävästi, terävästi ja tarkasti.

 

Tolvasen uraa Leppänen on seurannut vuosikaudet kaukalonlaidalta.

 

– Paljon kuvia suhteessa tekstiin, napakkaa kerrontaa ja pukukoppihuumoria. Tällaisen kirjan Eeli itsekin varmasti lukisi.

 

 

Lisätiedot:

Keijo Leppänen

0400-661875

 

Lassi Junkkarinen / Myllylahti Oy

050-4977710 /

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yli 20 erinomaista kirjaa syksyllä 2018

Myllylahdelta ilmestyy 21 erinomaista kirjaa syksyllä 2018.

 

Tutustu kirjaesitteeseemme tästä.