Aho Elisabet

No image set

Elisabet Aho on vantaalainen kirjailija, joka kirjoittaa aikuisille historiallisia romaaneja ja lapsille ja nuorille harrastuksiin, aikamatkoihin ja jännittäviin seikkailuihin vieviä kirjoja.

Aho on palkittu Sysmän kirjakyläpalkinnolla ja Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnolla. Lastenkirja Aadan aikaikkuna (Otava) oli vuonna 2010 Arvid Lydecken- ja LukuVarkaus -palkintoehdokas, ja Siirin simakesä (Kustannus-Mäkelä) vuoden 2018 LukuVarkaus -ehdokkaana.

 


 

Kirjailijahaastattelu / 2022

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Olen viettänyt lapsuuden ja nuoruuden Helsingissä ja kirjani tapahtuvat usein siellä, vaikka olen asunut Vantaalla vuosikymmeniä. Esikoiskirjani Sydänkuun aamu ilmestyi vuonna 1987 ja ensimmäinen nuortenkirja Salibandypantterit 2004.

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Pieni mielipidekirjoitukseni julkaistiin lehdessä kun olin 9-vuotias.  Jollakin tasolla päätin silloin, että joskus kirjoitan kirjan.  Se tapahtui paljon myöhemmin, ensimmäisellä äitiyslomalla, kun vauva nukkui kevättalven auringossa kuistilla.  Kirjoitin ikkunan takana olohuoneen pöydällä sähkökirjoituskoneella ja vilkaisin aina välillä ikkunaan, heiluvatko vaunut.

 

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Usein vanhasta valokuvasta tai oikeasta paikasta. Kuvassa näkyvä paikka tai henkilö pysäyttää minut. Tai tulen sattumalta sellaiselle paikalle, josta alkaa tarina. Ensimmäinen nuortenkirjani alkoi siitä, kun poikamme pelasi salibandya, katsoin peliä ja huomasin, että miksi en kirjoittaisi tästä. Tytär puolestaan tanssi vuosia kilpatanssia ja kirjassa pääsin kertomaan, että tanssi on paitsi glamouria, myös hikistä harjoittelua.

 

Mistä kirjasi  kertovat? 
Kuka on Joonatan -kirjassa Vappu ja Annika lähtevät Kurpitsa-mummin seuraksi Loviisan kaupunkiin. He asuvat keltaisessa talossa keskellä vanhoja katuja ja kujia. Aidan takana vilahtaa joku, samoin ranta-aitoilla ja venesatamassa. Seuraako joku heitä?
Omituinen vanha Hilma pelästyttää tytöt hautausmaalla. He pakenevat näkötorniin, ja sinne nousee heidän perässään poika. Pojan nimi on Joonatan. Muuta hän ei kerro.
Kun naapurissa valmistellaan juhlia, Joonatan katoaa kokonaan. Vappu ja Annika lähtevät keskellä yötä etsimään. Kuka on Joonatan ja miksi hän katosi?

Vappu ja Annika selvittivät hylätyn päiväkodin arvoitusta kirjassa Helmi, salaperäinen tyttö. Peikkokallion salaisuus vei Vapun ja Annikan metsään kummallisen kallion ja mökin luo. Heidän apuaan tarvittiin kuten nytkin. Mistä Joonatan voi löytyä sateessa ja yön pimeydessä?


 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Otan valokuvia, jos paikka on olemassa ja kerään tietoja.  Kuuntelen ja katselen kaikkea aiheeseen liittyvää ja alan kirjoittaa.  Hahmottelen tarinaa, mutta se saattaa muuttua matkan varrella.  Teen muistiinpanoja ja vaikka tekisin välillä muuta, tarinaa etenee päässäni koko ajan. Kirjoitan päivisin, mutta saatan herätä yöllä ja kirjoittaa muistiin lauseen tai pari.  Eli kirjoitus etenee myös nukkuessa.

 

​Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Se on elämäntapa, melkein hengittämistä.  Olen kirjoittanut työn ohellakin, mutta nykyisin en tee muuta työtä.  Paitsi hoidan välillä pieniä lapsenlapsiani, mutta se ei ole työtä, kuten en kirjoittamistakaan koe työksi.  Parasta kirjoittamisessa on silloin, kun se sujuu.  Se on todellinen flow-tila, joka vie mukanaan minne vain.  Jos ei suju, teen jotain muuta välillä. Kirjoitan, hion ja muokkaan, monta kertaa. 

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Jatkan kirjoittamista niin kauan, kuin ajatuksia syntyy.  Niin kauan kuin en voi lopettaa sitä.  En tiedä, onko seuraava kirja lapsille vai aikuisille, se riippuu siitä, minkälainen tarina lähtee syntymään.  Aikamatka-kirjoissa yhdistyy historia ja lapsille kirjoittaminen, mutta kaikki salamyhkäisyys ja selittämätön kiehtoo.

 

Minkälainen lukija itse olet?
Luen aina, jos ei ole kirjaa kesken, olen kuin tuuliajolla.  Luen usein uudelleen klassikoita, varsinkin Victor Hugon tai Bronten siskosten, olen käynytkin varta vasten Haworthissa Humisevan harjun syntysijoilla.  Luen romaaneja, joista jo avatessa tietää, että nyt saa kunnolla uppoutua kirjaan.  Mieluisia ovat Olli Jalonen ja Ulla-Lena Lundberg, olen lukenut heidän kirjojaan jo paljon aikaisemmin kuin heistä tuli Finlandia-voittajia.  Karen Blixen, Axel Műnthe ja Henning Mankell muut kuin dekkarit, varsinkin Afrikkaan sijoittuvat.  Huomaan, että olen käynyt myös Blixenin Tanskan kodissa ja entisellä kahvitilalla Kenian talossa ja Műnthen huvilassa meren rannalla.

 

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Jokaisella lukijalla on kirjasta oma tulkintansa.  Siksi lukeminen ja kirjoittaminen ovat kuin vuoropuhelua. Ilahduttavinta on, kun lukijat tulevat kertomaan lukukokemuksestaan.  Varsinkin lapset, jotka sanovat suoraan, mitä kirjasta ajattelivat. 

 

Kirjassa pääsee minne vain, paikkoihin, joihin ei muuten menisi ja tutustuu ihmisiin, joita ei muuten tapaisi.  Lukekaa, jättäkää sähköiset vempaimet, ja ennen kaikkea, lukekaa lapsille. Niin he saavat kirjoista koko elämän kestävän ilon.