Kiuru Sakari

sakke__Kuvaaja-Markus-Jokela_lores2

Sakari Kiuru on helsinkiläinen valokuvaaja. Hän syntyi Jämsänkoskella vuonna 1961, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Raahessa. Kiuru on  kouluttautunut valokuvaajaksi.

Valokuvaajana Kiuru on vuodesta 1999 lähtien erikoistunut lähinnä musevalokuvaukseen. Hän on myös valokuvataiteilija joka on ollut mukana useissa näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Sakari Kiuru voitti ensimmäisen FotoFinlandia-kilpailun pääpalkinnon vuonna 1989.


Kuva: Markus Jokela


Kirjailijahaastattelu / syksy 2022

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Olen 61-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja, kuvataiteilija ja kirjailija. Lapsuuteni ja nuoruuteni vietin Raahessa.

 

Opiskelin keskikoulun jälkeen levyseppähitsaajaksi 70-luvun lopulla. Sen jälkeen tein neljänä kesänä kesätöitä terästehtaalla ja kolme talvea vietin luistinradalla jäätä tekemässä ja lunta auraamassa. Olen ollut myös rakennustöissä, lehdenjakajana, valokuvalaboratoriossa ja myyjänä valokuvausliikkeissä.

 

Valokuvaajaksi kouluttauduin 1989-1993. Olen tehnyt vuodesta 1999 lähtien museovalokuvausta, lähinnä nykydokumentointia. Olen työskennellyt mm. Helsingin kaupunginmuseolle ja Museovirastolle joiden kokoelmissa on yhteensä kymmeniä tuhansia ottamiani kuvia. Lisäksi teen valokuvataidetta. Olen ollut mukana näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla vuodesta 1985 lähtien.

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Tarinat ja tarinankertojat ovat aina vetäneet puoleensa. Elämä koostuu tarinoista. Haaveilin jo 80-luvun alkupuolella kirjoittamisesta ja kirjoitinkin joitain runoja siihen aikaan. Valokuvaus vei kuitenkin mukanaan ja haaveen toteuttaminen siirtyi eteenpäin.

Esikoisromaanini Kuoleman sukua julkaistiin 2014 ja toinen Murheiden maa 2020. Nyt 2023 julkaistaan kolmas romaanini Putoamisen pelko. Kirjoitusharrastus on elänyt omaa elämäänsä kaiken muun rinnalla.

 
Mistä sait aiheen kirjallesi?
Taustana on jokaisella kirjallani ollut jokin tositapahtuma, josta olen lukenut tai kuullut. Ne ovat tapahtumia, jotka ovat jääneet vaivaamaan. Niistä olen muokannut omat versioni, jotka ovat jo niin kaukana itse kunkin tarinan alkupisteestä, että nuo tarinat ovat menettäneet käytännössä merkityksensä. Ne ovatkin toimineet lähinnä starttimoottoreina romaaneilleni.



Kerrotko kiteytetysti, mistä esikoiskirjasi kertoo?
Tarinan alkuun saattava tapahtuma on pienen pojan isän katoaminen. Nyt jo aikuinen poika miettii edelleenkin, että mitä tapahtui kylmänä talvi-iltana 1970-luvulla. Päähenkilöni alkaa tutkia tapausta nostaen samalla esiin kipukohtia tapaamiensa ihmisten menneisyydestä.


Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Ensimmäisen kirjani kohdalla prosessi oli erittäin hidas. Se oli työn alla yli seitsemän vuotta. Viimeisimmän kirjani Putoamisen pelko kirjoitin käytännössä yhtä päivää vaille kolmessa kuukaudessa.

 

Ensimmäistä tehdessäni pyrin jättämään koko ajan valmista tekstiä taakseni. Editoin jo siis kirjoittamisen edetessä. Välillä oli taukoja kirjoittamisessa. Pisin tauko oli 2,5 vuotta jonka aikana en edes vilkaissut tekstiä.

 

Toisen kohdalla kirjoitin ensimmäisen version kolmessa ja puolessa kuukaudessa. Minulla oli siinä vaiheessa kasa tekstiä, joka tarvitsi rajua muokkausta. En vain tiennyt millaista muokkausta. Jätin sen ”lepäämään” 1,5 vuodeksi. Mietin kuitenkin sitä koko sen ajan. Muistin mitä olin kirjoittanut vaikka en ollut lukenut sitä kertaakaan. Vuoden 2019 alussa aloitin editoinnin. Kävin tekstin läpi järjestelmällisesti alusta lähtien ja kirjoitin sen käytännössä kokonaan uusiksi neljässä kuukaudessa. Se oli kova prosessi, joka muutti kasan tekstiä kirjaksi.

 

Kolmannen kirjani aloitin vuoden 2020 vuoden lopulla. Kirjoitin sitä kolmisen kuukautta kunnes lähipiirissäni sattuneet surulliset tapahtumat veivät terän kirjoittamiselta. Odotin muutaman kuukauden ja syyskuussa jatkoin varovasti. Tehtyäni kuukauden töitä tajusin, ettei kirjoittamani versio vastannut tavoitteitani. Niinpä heitin kaiken menemään. Mietin tarinan uusiksi ja yhtä päivää vaille kolmen kuukauden päästä olin kirjoittanut sen läpi. Editointiin meni noin kuukausi.

 

Minun ei ollut tarkoitus alun perin kirjoittaa kirjoja samaa päähenkilöä käyttäen. Loin päähenkilön ja sivuhenkilöt alun perin ensimmäistä kirjani tarpeita varten. Toisen kirjan kohdalla siitä tuli ongelma koska en tarvinnut enää kaikkia sivuhenkilöitä joista olin tehnyt päähenkilön ystäviä ensimmäisessä kirjassa.

Niinpä minun piti keksiä keino käyttää luontevasti noita sivuhenkilöitä toisessa kirjassani uusissa rooleissa ja samalla kirjoittaa heitä jotenkin ulos päähenkilöni maailmasta.
Kolmanteen kirjaani toin yhden näistä ensimmäisen kirjani henkilöistä takaisin päähenkilöni maailmaan. Toisessa kirjassa mainitsin hänet pari kertaa, ettei hän unohtuisi vaikka hän ei ollutkaan läsnä varsinaisessa tarinassa. Arvelin tarvitsevani häntä mahdollisessa seuraavassa kirjassani, josta en vielä silloin tiennyt juuri mitään. Kaksi alkuperäistä sivuhenkilöä on ollut mukana jokaisessa kirjassani.

 

Kukin kirja on käynyt läpi pitkän valmistelun ja taustatyön tekemisen jo ennen kirjoittamisen aloittamista. Mietin paljon tapahtumapaikkoja ja niiden soveltuvuutta tarinan henkeen. Käyn joissain tapauksissa kävelyllä mietinnässä olevissa paikoissa ja otan myös usein valokuvia. Ne ovat hyvä muistin jatke niin kuin myös Google Earth, joka on myös mainio tuki silloin kun mietin esim. maantieteellisiä etäisyyksiä. Toimiessani museovalokuvaajana Helsingissä olen päässyt liikkumaan mielenkiintoisissa kohteissa ja tutustumaan kaupunkiin paremmin kuin ilman tuota työtä olisin tutustunut. Siitäkin on ollut suuri apu tapahtumapaikkojen valinnassa.

 

Teen myös koko ajan muistiinpanoja. Kolme tärkeintä sääntöä itselleni kirjoitusprosessin aikana ovat: Tee muistiinpanoja, tee muistiinpanoja ja tee muistiinpanoja.

 

Muita ohjeita itselleni ovat muun muassa: Älä yritä olla itseäsi viisaampi ja nokkelampi. Luota moraaliisi ja sivistykseesi. Älä esitä osaavaa kirjoittajaa vaan kirjoita siten miten osaat. Kirjoita aina tunteella. Editointivaiheessa ota järki tunteen rinnalle.

 

Ajattelen tarinaa riippusiltana, jota pitkin lukija kulkee. Silta kestää juuri ja juuri kulkijan painon ja se pitää lukijan, eli sillan ylittäjän, varuillaan. Lukija pitää saada odottamaan odottamatonta. Minulle tärkeämpää kuin jatkuva juonen heittely sinne ja tänne, on pitää jännitettä yllä.

 

Lähden aina ihmisistä liikkeelle. Pyrin kuljettamaan tarinaa ihmisten tarinana, en sillä tavalla että tarina vie ihmistä vaan niin että ihmiset vievät tarinaa. Ihmisten persoonat ja heidän henkilökohtaiset pienet tarinansa suuremman tarinan sisällä ovat kirjan kuin kirjan vahvuuksia. Isot tarinat koostuvat pienistä tarinoista.




Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Haasteellinen harrastus josta nautin kovasti. Ensin pitää voittaa puolelleen itsensä ja koelukijansa (joita minulla on nykyään neljä), sitten kustantamon väki ja lopuksi varsinaiset lukijat. Kunkin kirjan puutteet ja vahvuudet paljastuvat usein vasta sitten kun kirjat on painettu ja ovat myynnissä ja lukijat ovat päässeet niitä lukemaan. Kaikkia ei voi miellyttää. Pitää olla valmis elämään sen kanssa mitä on kirjoittanut.


Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Minun iässäni ei luoda uutta uraa. Pitää nauttia siitä mitä on ja mitä on ollut. Kirjoittaminen on listallani vasta kolmannella sijalla valokuvaamisen ja kuvataiteen tekemisen jälkeen. En pakota itseäni kirjailijamuottiin. Pidän kirjoittamisen vapaaehtoisena nautintona.