Mäkitalo Janne

makitalo_lores

Maskulainen Janne Mäkitalo (s.1974) on opettaja ja kirjailija. Opettajana hän on toiminut sekä ylä- että alakoulussa, missä lasten ja nuorten ajattelumaailma on tullut tutuksi.

 


 

Kirjailijahaastattelu/ 2017

 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen opiskellut monenlaista elämässäni, ja haluan aina oppia uutta. Kirjoittaminen on vuosien saatossa muodostunut itselleni yhä tärkeämmäksi asiaksi. Erityinen suhde siihen syntyi Niina Revon johtamilla luovan kirjoittamisen opinnoilla Turussa. Käytännön kokemusta kirjoittamisesta olen saanut vapaan toimittajan työstä sekä oppimateriaalin laatimisesta, mutta eniten olen aina haaveillut kirjailijan urasta. Siksi päätin kokeilla siipiäni nuortenkirjan käsikirjoituksella, ja olen erityisen iloinen kun haave on nyt toteutunut.

Entä millaisia kirjoja itse luet?
Lapsena ja nuorena luin paljon erilaisia seikkailu- ja jännityskirjoja. Mieleenpainuvia olivat etenkin Kärpästen herra sekä kirjasarjat Pertsa ja Kilu sekä Susikoira Roi. Näiden inspiroimana halusin itsekin tehdä nykyaikaan sijoittuvan seikkailukirjan, jonka kohderyhmänä ovat alle 15-vuotiaat varhaisnuoret, etenkin pojat, jotka eivät välttämättä muuten lue paljon kirjoja.

Aikuistenkirjallisuudessa taas ahmin monenlaista, suosikkejani ovat olleet mm. klassikot Papillon, Kummisetä ja Sinuhe Egyptiläinen. Suosikkikirjailijoikseni voisin nimetä kotimaiset Jukka Parkkisen, Arto Paasilinnan ja Ilkka Remeksen.

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Pääkallokiitäjät salaseuran jäljillä on jatkoa edelliseen seikkailuun. Timi ja Tero suuntaavat luokkansa kanssa leirikouluun Suomenlinnaan, jossa alkaa tapahtua merkillisyyksiä. Varkaus satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestetyssä suurnäyttelyssä sekä oudot kuviot tunnelien pimeissä kolkissa saavat Timin ja Teron valpastumaan. Pojat päättävät tutkia tapausta, jolloin he ajautuvat salaperäisen lahkon jäljille ja hurjan seikkailun pyörteisiin.

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Oma kirjoittamisprosessini on sellainen, että henkilöhahmojen ja alustavan rakenteen luomisen jälkeen seuraa syvä tajunnanvirta, jonka aikana tekstiä syntyy nopeasti ja rakennekin voi vielä muuttua. Välillä otan etäisyyttä tekstiin, jolloin vastapainoa minulle antavat perhe, liikuntaharrastukset kuten sähly ja jalkapallo sekä luonto ja matkailu. Kokemukset ja eletty elämä ovat mielestäni tärkeitä kirjailijalle, jotta saa ammennettua uusia ideoita kirjoihin.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Olisi kiva kokeilla muutakin genreä jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi pitäydyn Pääkallokiitäjissä, johon minulla on jo mielessäni lisää maukkaita jatkokertomuksia. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kiitän positiivisesta palautteesta, jota esikoisteokseni on saanut. Lisäksi haluan toivottaa jännittäviä lukuelämyksiä uusien seikkailujen myötä ja muistuttaa, että nykyisessä digiajassakin kirjojen lukeminen on rikkautta. Välillä on hyvä levähtää ja antaa kirjan viedä mukanaan.