Metropoliitta Panteleimon

Panteleimon_lores

Panteleimon (siviilinimeltään Petri Sarho, s. 17. toukokuuta 1949 Vieremä) on toiminut Oulun metropoliittana.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1969 ja aloitti opinnot Suomen ortodoksisessa pappisseminaarissa, josta hän valmistui vuonna 1972. Jatko-opintoja hän suoritti Neuvostoliitossa Leningradin hengellisessä akatemiassa, josta hän valmistui teologian kandidaatiksi vuonna 1977.

Metropoliitta Panteleimon on kirjoittanut lukuisia artikkeleita, Valamo- sekä ortodoksiaiheisia kirjoja ja historiallisia romaaneja.


Metropoliitta Panteleimon – piispa kirjailijana


Opintovuosien jälkeen elämä kuljetti henkilöni kahdeksikymmeneksi vuodeksi Heinäveden Uuteen Valamoon. Pääosan tuosta ajasta toimin luostarin johtajana. Niitä seurasivat piispavuodet Kuopiossa ja Oulussa, eläkevuosien asuinpaikaksi valikoitui jälleen Kuopio Savon sydämessä.

 

Rakkaus kirjallisuuteen synnytti kirjailijan, näinhän voi todeta, ja rakkaus dekkareihin taas dekkaristin. Lapsuus ja nuoruus kirkonkylän poliisin poikana on antanut asiakuvauksille vahvan taustan ja tarpeellista tietoa. Olen rajannut teosteni tapahtuma-ajan 1960-luvun alkuun.

 

Kirjoittaminen merkitsee minulle henkeä ja elämää, ”happea” jota ilman on tuskallista elää. Se rytmittää eläkepäiviä, antaa niille mielekkyyttä ja onnen tunnetta kuten kaikki luova toiminta. Näin jatkukoon, niin kauan kuin terveyttä, aiheita ja lukijoita riittää!

 

Palaan aika ajoin useitakin kertoja lukemiani klassikkodekkareiden pariin. Koetan oppia mestareilta kirjoittamaan paremmin. Christie on mielestäni voittamaton. Upeat TV-sovitukset nostavat teosten tapahtumat kiinnostaviksi katsottaviksi. Simenonin suomennetuista dekkareista olen saanut kootuksi valtaosan. Maigretissa kiehtoo erityisesti hänen sympatiansa kovia kokeneita kohtaan. P.D. Jamesin laajat opukset avaavat rikoksien ohessa asiantuntevasti myös brittiläistä kulttuurimaisemaa, Mauri Sariolan teoksissa taas tuodaan kiintoisasti esille omaa lähihistoriaamme.

 

Ylä-Savoon sijoittuvan Koskijärvi-dekkarisarjan jälkeen olen siirtynyt Savon keskukseen, 1960-luvun Kuopioon, nuoruuteni opiskelukaupunkiin. Siellä eläkkeellä oleva hautausmaapuutarhuri Ilmari Tuomi kohtaa joulutorilla miehen, rintamatoverin, jonka pitäisi levätä sankarihaudassa. Katseitten kohtaaminen kestää vain muutaman sekunnin, mutta Ilmari on päättelystään varma. Kaveri on anastanut vieraan henkilöllisyyden. Mies ryhtyy salaisuutta ratkomaan. Kirjan toinen päähenkilö, ”väärä vainaja”, taas pohtii kuumeisesti Tuomen poisraivaamista. Tästä kaikesta kertovan dekkarin nimi on Jussi Rannan tapaus.