Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Mykkänen Adam

Mykkänen_Adam_lores

Adam Mykkänen (s. 1944) on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelancer-toimittaja. Jo pikkupoikana hän kulki lähiseudun metsissä karjalankarhukoiran kanssa hirviä haukuttaen.

Hirvimetsällä on kulunut jo kuusikymmentä vuotta. Hirviä Mykkänen on metsästänyt poikkeuksellisen paljon; kaatoja on päiväkirjamerkintöjen mukaan yli 780 kappaletta. Hänen metsästykseen ja aseisiin erikoistuneita kirjoituksiaan on julkaistu yli kymmenessä lehdessä.

 


 

Kirjailijahaastattelu / 2021

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Adam Mykkänen
on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä. Hän on toiminut yli 30 vuotta erä- ja asealan erikoistoimittajana. Hän asui pikkupojasta lähtien metsän keskellä maalaistalossa, joten villieläinten kohtaamiseen ja liikkumiseen jopa täysin pimeässä metsässä poika tottui jo alle kouluikäisenä. Vuonna 1950 taloon hankittiin ensimmäinen karjalankarhukoira. Siitä Adam sai uskollisen metsäkaverin, jonka perässä vuosien mittaan kulkiessa saattoi kertyä paljonkin kilometrejä ja toisinaan vuorokausikin ehti vaihtua.

 

Koulunkäynti oli metsässä viihtyvälle pojalle tervan juontia, mutta keskikoulun voimistelunopettaja huomasi oppilaansa urheilulliset kyvyt, ja houkuttelun tuloksena Adam tuli suomalaiselle urheiluväelle tutuksi pika-aiturina ja kymmenottelijana. Hän oli useita vuosia top-10-tasolla, vaikka raskaat maataloustyöt veivät kesäaikana pääosan voimavaroista. Aktiivinen urheiluharrastus auttoi myöhemmin hirvijahdissa, jossa hiipiminen hirvihaukulle lähietäisyyteen vaati erityisen hyvää lihasten hallintaa.

 

Miten sinusta tuli kirjailija ja miten saat aiheet kirjoillesi?
Adam Mykkäselle kirjoittaminen on aina ollut mieleinen tapa ajatella. Kirjoittaminen on hänen mielestään helppoa ja tekstiä ei tarvitse korjailla jälkikäteen. Siitä hyvästä hän muistelee vieläkin kiitoksella tuikeaa ja ankaraa äidinkielen opettajaansa keskikoulussa. 70-luvulla Mykkäsen poikkeuksellisen monipuoliset tiedot hirvistä ja niiden metsästyksestä saivat erään eräalan lehden houkuteltua hänet kirjoittamaan ”edes muutaman artikkelin” kokemuksistaan. Muutama artikkeli venyi lopulta yli 30 vuoden freelancetoimittajan työksi. Myös hirvitutkimus tarvitsi hirvien käyttäytymisen erikoistuntijaa, johon pestiin Adam kokemuksineen sopi mainiosti.

 

Tuhannet tunnit hirvien keskellä sekä hyvien hirvikoirien kanssa että ilman koiria, sadat metsästyskokemukset, hirvitutkimuksen tapahtumat, ympärivuotiset kolarihirvien ja muiden haavakoiden aiheuttamat tehtävät ovat tallessa Mykkäsen ”kovalevyllä” ja sieltä niitä voi ammentaa useammankin kirjan aineistoksi. Näitä resursseja hän on myös käyttänyt uusimmassa kirjassaan HIKI HIRVEN TUTKINNASSA KUUMA KARHUN KAINALOSSA. Kirjassa seikkaillaan vierasjahdeissa aina Eduskunnan Eräkerhon matkalta Lapuan Patruunatehtaan kansainvälisiin jahteihin. Hirvitutkimuksen reissuillakin tapahtuu ja suurpedot ovat tässä kirjassa ”ammattitappajan” käsissä erilaisessa ja yllättävässäkin roolissa.

 

Kirjoittaja asuu laajan hiekkakankaan laidalla, jossa on vielä jäljellä vuosituhansia vanhoja kivikauden hautoja ja muita dokumentteja. Alueella on havaittavissa myös metsäpeurojen pyyntihautojen jäännöksiä. Hautoja ja niiden rakennetta on tutkittu, mutta itse peuranpyynnistä ei ole kirjoitettu. Tässä kirjassa on fiktion ja maastohavaintojen pohjalta laadittu kertomus kyläyhteisön yhteisestä syksyn kohokohdasta metsäpeurojen ajojahdista.

 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Kirjan runko hahmottuu mielessä ehkäpä viikkojen ja kuukausien ajan, mutta kappaleiden yksityiskohtainen sisältö on ”vapaassa leijunnassa”, kunnes Adam istuu kirjoittamaan. Tekstiä ja samalla valmista tulee ilman kakisteluja ja pähkäilyjä pari tuntia, jonka jälkeen vaurioitunut selkä ”neuvoo asettumaan vaateriin”. Kirjoittaminen on hänen mielestään ihan hauskaa, kunnes selkäkipu vaatii tekstinsyöttöön pistettä. Kirjassa käytettyjä piirroksia hän tekee ”ex tempore”, kun kirjoitus on valmis.

 

Tekstiä kirjoittajalla riittää uusiinkin kirjoihin, jos dementia ei pimennä muistia ja muuten jaksaa istua. Adam lukee itse tavanomaista enemmän kaunokirjallisuutta laidasta laitaan, mutta dekkarit ja muut murhajutut ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. Kirjailija on mielestään nähnyt, haistanut ja maistanutkin ihan riittävästi verta, ulostetta ja ruumiinosia. Ainakin nuorempia lukijoita Adam neuvoo pitämään päiväkirjaa sekä hauskoista että ikävistä tapahtumista. Ei tarvitse sitten myöhemmin turvautua niin paljon mielikuvitukseen.