Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Pitkäkangas Elina

elina_hires_

Kerrotko lyhyesti itsestäsi?
Olen Elina Pitkäkangas, nuortenkirjailija ja kirjallisuustieteen maisteri. Olen kotoisin Hollolasta, mutta nykyään asun Nokialla. Olen aktiivinen nuortenkirjallisuuden puolestapuhuja ja tuotan kirjoihin liittyvää sisältöä eri sosiaalisen median kanaville.


Miten sinusta tuli kirjailija?
Ajatus kirjoittamisesta lähti yläasteella, kun innostuin ystävieni kanssa fanifiktiosta. Muutama vuosi myöhemmin suunnittelin omaa romaanikäsikirjoitusta. Kävin luovan kirjoittamisen koulutuksen Oriveden Opistolla, minkä jälkeen siirryin opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistoon. Kirjoitin omaksi ilokseni, kunnes vuonna 2014 rohkaistuin tarjoamaan romaanikäsikirjoitustani kustantajalle. Tarinasta pidettiin, ja tehtyäni siihen muutaman muutoksen allekirjoitin esikoisromaanini Kuuran kustannussopimuksen.


Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Pienistä arjen tilanteista, unista, musiikista ja elokuvista. Esikoisromaanini idean sain katsoessani Roswell-sarjaa. Tietenkin alkuperäiset ideat muuttuivat projektin edistyessä, eikä kirjassa ole nähtävissä enää juurikaan Roswell-yhtäläisyyksiä.


Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Vaihteleva, mutta yleensä aika intensiivinen. Teen huolelliset etukäteisvalmistelut, synopsiksen ja lukusuunnitelman. Raakaversiota kirjoittaessa yritän välttää liiallista itsekritiikkiä. Annan tarinan elää ja muuttua, milkäli tarinan tunnelma sitä vaatii.


Eteneekö kirjoittaminen yleensä vaivatta?
Urakan aloittaminen on aina vaikeaa, mutta kun oikeaan tunnelmaan pääsee, kirjoittaminen muuttuu helpommaksi. Kirjoitusrutiinin ylläpitäminen auttaa myös alkukankeuden selättämisessä.


Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittamisesta on tullut suuri osa omaa identiteettiä. Se on tapa rentoutua ja unelmoida, mutta myös keino harjoittaa itsekuria ja kärsivällisyyttä. Kirjoittamalla pyrin ymmärtämään vallitsevaa maailmantilannetta. Otan selvää asioista, joita en ymmärrä, ja pohdin asioiden syy-seuraus-suhdetta. Kirjani ovat sekoitus viihdettä ja yhteiskuntakritiikkiä.


Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Tavoite olisi tietenkin kehittyä kirjoittajana ja julkaista säännöllisin väliajoin uusia kirjoja. Haluan haastaa itseäni ja kokeilla myös kirjallisuuden genrejä, joita en ole vielä kirjoittanut.


Minkälainen lukija itse olet?
Hidas ja eläytyvä. Kulutan kaikenlaista kirjallisuutta, mutta parhaiten viihdyn fantasia- ja YA-kirjojen parissa. Yksi esikuvistani on ollut alusta asti Stephen King.

Kuva: Karin Niemi