Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

”Lukeminen on taito, sitä pitää harjoitella”

 

Topelius-palkintoehdokkaiksi nostetut nuortenkirjailijat J. S. Meresmaa ja Elina Pitkäkangas tietävät, millaista on kirjoittaa kirjoja, joille ei tahdo löytyä tilaa mediasta. Silti nuorille kirjoittaminen on tärkeää juuri nyt. 

 

 

 

Kustannuspäällikkö Niina Within puhelinsoitto tavoitti kirjailija Elina Pitkäkankaan juuri ennen töihin lähtöä. Onneksi olkoon, Hukan perimät on valittu Topelius-palkintoehdokkaaksi.

– Ensin hihkuin ja sitten pyyhin kyyneleitä. Tämä on ollut monella tapaa kummallinen hälinävuosi ja tuntui aivan ihanalta, että se päättyi ehdokkuuteen, Pitkäkangas kuvailee tuntemuksiaan.

J. S. Meresmaa myöntää tunnelman olleen epätodellinen. Meresmaan säeromaani Dodo sai nuortenkirjapiireissä innostuneen vastaanoton, mutta Topelius-ehdokkuus tuli silti yllätyksenä.

– Kustantamon puhelun jälkeen tuli hetkellisesti epätodellinen olo ja mietin, että tapahtuiko tuo oikeasti, J. S. Meresmaa naurahtaa.

 

Fantasiapainotteinen palkintolista

Tämän vuoden Topelius-palkintoehdokkaissa korostuvat fantasialementit. Mukana on spekulatiivista fiktiota, dystopiaa, fantasiaa, urbaania fantasiaa ja maagista realismia. Meresmaan mukaan fantasia ei kuitenkaan ole kilpailussa yliedustettuna.

– Siihen nähden, miten paljon laadukasta nuortenkirjallisuutta julkaistaan, palkintoehdokkaaksi pääsee häviävän pieni määrä kirjoja. Ehdokaslistan ulkopuolelle jäi todella korkeatasoisia teoksia, myös fantasiaa.

Meresmaan Dodo on Suomessa toinen säeromaani, joka tavoittelee Topelius-palkintoa. Kirsti Kurosen säeromaani Pönttö oli ehdolla 2017.

– Säeromaani hengittää 2020-lukua. Runous on ilmaisuvoimaista. Ja toki helppolukuisuuskin vaikuttaa; nuoriakin lukijoita voi ahdistaa tarttua paksuun kirjaan. Säeromaani on monelle lukijalle helpompaa kuin proosa ja esimerkiksi lukihäiriöiselle voi runomuoto toimia paremmin, Meresmaa pohtii.

Topelius-kilpailun arvosteluraati kiitteli kriteereissään Dodon aihepiirejä ja ilmaisua.

”Kirjailija käsittelee aidosti oman identiteetin ja seksuaalisuuden etsimistä, pelkojen kohtaamista ja niistä irrottautumista. Rankoista aiheistaan huolimatta teksti on kevyen ilmavaa ja runollista.”

Elina Pitkäkankaan Hukan perimät edustaa nuortenkirjan kentällä urbaania fantasiaa. Kirjan maailmassa lykantropia-virus on muuttanut ihmisten todellisuuden; kaupungit suljetaan täyden kuun aikoihin, jotta ihmissudet pysyvät muurien ulkopuolella, tartunnan saaneet eristetään tai teloitetaan.

Teos on jopa pelottavan ajankohtainen kertoessaan pandemiatodellisuudesta fantasian keinoin.

”Urbaani fantasiaromaani käsittelee valtaa, sen jakautumista ja syrjäytymistä. Ahdistavista tapahtumistaan ja raakuudestaan huolimatta kirja on toiveikas ja koskettava. Kuvaileva kerronta saa tapahtumat elämään lukijan silmien edessä”, Topelius-palkintoraati perustelee valintaansa.

Hukan perimät on suomalaisella Young Adult Fiction-kentällä harvinaisuus myös siinä, että se on kirjasarjalle myöhemmin kirjoitettu esiosa. Kuura-sarja (teokset Kuura, Kajo ja Ruska) ilmestyi vuosina 2016-2018. Spin off-teoksia ei suomalaisessa kirjallisuudessa usein nähdä.

– Nuorten fiktiolle on aina vaikea saada isommin julkisuutta. Niinpä itse elän ja hengitän lukijapalautteesta. On ollut ihana kuulla, että Hukan perimät on tuonut paljon uusia lukijoita, monia sellaisiakin, jotka eivät ole Kuura-sarjaa lukeneet, Pitkäkangas kertoo.

 

Näkyvyyden musta aukko

Sekä Meresmaa että Pitkäkangas ovat surullisen yksimielisiä siitä, että suomalaiselle YA-kirjallisuudelle (Young Adult Fiction) on vaikea saada medioissa näkyvyyttä.

– Aika usein, kun kirjoittaa kirjan nuorille, se katoaa julkaisun jälkeen mustaan aukkoon. Siinä on tietynlainen surutyön paikka itsellä; sinne meni, nyt uutta kohti, Meresmaa kiteyttää.

– YA saa minimaalisesti näkyvyyttä, mutta se ei ole onneksi lannistanut kirjoittajia. Laadukasta nuorille aikuisille suunnattua kirjallisuutta tulee koko ajan, Elina Pitkäkangas toteaa.

Isossa osassa YA:n näkyvyyden nostamisessa ovat blogit ja nuorten omat kanavat.

– Kaikki ovat kovasti huolissaan nuorten lukemisesta, mutta samaan aikaan varsinkin suurimmat kustantamot supistavat kotimaisen YA:n tarjontaansa. Siinä on aika iso ristiriita, kirjailijat pohtivat.

Nuorille aikuisille suunnattu kotimainen kirjallisuus olisi kuitenkin tärkeää pitää voimissaan, jo pelkästään siksi, että uusi lukijasukupolvi kasvaa vain lukemalla.

– Lukeminen on taito! Sitä voi oppia ja sitä täytyy pitää vireessä ja harjoitella samalla tavoin kuin esimerkiksi pianon soittoa. Ja lukemista myös pitää opetella pikkuhiljaa, jotta into saadaan syttymään, Elina Pitkäkangas painottaa. – Jos kaikkien lukiolaisten oletetaan lukevan Väinö Linnaa, niin osa kokee lukemisen liian raskaana ja vaikeana ja se jää helposti kokonaan. Jos taas löytää luettavaa, joka ”imaisee” mukaan, lukemisen taito harjaantuu ja voi olla pienempi kynnys tarttua kirjaan jatkossakin.